In English

På Svenska

Uusin kohdunkaulasyövän seulonnan vuositilasto

Ennakkotilastoista on poistettu Huittisten kunnan osalta tiedot sekä kutsutuista, että osallistuneista, koska tietoja ei ole teknisen virheen vuoksi toimitettu.

Ohjelman perustiedot

– Tämä on kohdunkaulasyövän seulontavuoden 2025 ennakkotilasto, joka sisältää Syöpärekisteriin 10.10.2026 mennessä toimitetut tiedot kohdunkaulasyövän seulonnan ensivaiheesta (HPV-/papatestaus).

– Vuoden 2025 seulonta toteutettiin kunnasta riippuen joko HPV- (99 %) tai papatestillä (1 %).

– Ikäryhmäseulontaan kutsuttiin kohdeväestö eli 30–65-vuotiaat viidellä jaollisina ikävuosina. Osassa kunnista myös 25-vuotiaat saivat kutsun seulontaan. Lisäksi riskiryhmäseulontaan kutsuttiin henkilöt, joilla on ollut aiempi lievä positiivinen seulontatulos (HPV-positiivisuus, ASC-US, LSIL) eikä lähetettä jatkotutkimuksiin.

– 282 084 henkilöä poimittiin Digi- ja väestötietoviraston tietokannasta seulontakutsua varten. Kutsu voidaan jättää lähettämättä esimerkiksi turvakiellon takia puuttuvan osoitteen vuoksi.

– Vuoden 2025 kohdeväestöstä 74 % osallistui seulontaan. Ikäryhmäseulonnassa 5,6 % sai suosituksen riskiryhmäseulontaan ja 1,2 % lähetteen jatkotutkimuksiin.

– Koko seulontaketjun tiedot (ml. jatkotutkimustiedot) vuonna 2025 seulontaan kutsutuille julkaistaan keväällä 2027.

Koko maa

Seulontaketju

2025

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
HPV-testattu
N N % N % N % N %
30 35101 23498 66,9 2647 11,3 601 2,6 23286 99,1
35 37771 26335 69,7 1780 6,8 449 1,7 26020 98,8
40 36243 26434 72,9 1412 5,3 360 1,4 26071 98,6
45 34870 26165 75,0 1306 5,0 274 1,0 25788 98,6
50 33685 26126 77,6 1205 4,6 254 1,0 25794 98,7
55 32274 24715 76,6 1127 4,6 178 0,7 24341 98,5
60 36057 27170 75,4 1149 4,2 158 0,6 26671 98,2
65 36083 26971 74,7 1031 3,8 147 0,5 26364 97,7
Yhteensä 282084 207414 73,5 11657 5,6 2421 1,2 204335 98,5
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
HPV-testattu
N N % N % N % N %
30-34 2223 1836 82,6 27 1,5 913 49,7 1830 99,7
35-39 1661 1346 81,0 16 1,2 628 46,7 1340 99,6
40-44 1452 1229 84,6 20 1,6 538 43,8 1215 98,9
45-49 1275 1099 86,2 13 1,2 416 37,9 1087 98,9
50-54 1091 962 88,2 10 1,0 360 37,4 950 98,8
55-59 1169 1015 86,8 18 1,8 427 42,1 1002 98,7
60-64 1074 976 90,9 17 1,7 406 41,6 967 99,1
65-69 890 804 90,3 14 1,7 387 48,1 800 99,5
Yhteensä 10835 9267 85,5 135 1,5 4075 44,0 9191 99,2

Pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan

2025

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Väestöryhmät

Äidinkieli

Seulontaketju

Ikä- ja riskiryhmäseulonta

2025

Äidinkieli
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
N N % N % N %
Kotimainen 254940 195090 76,5 10555 5,4 5941 3,0
Muu/puuttuva 37979 21591 56,8 1237 5,7 555 2,6
Yhteensä 292919 216681 74,0 11792 5,4 6496 3,0

Koulutus

Seulontaketju

Ikä- ja riskiryhmäseulonta

2025

Koulutus
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
N N % N % N %
Perusaste/tuntematon 32558 16387 50,3 994 6,1 471 2,9
Keskiaste 111475 80016 71,8 4955 6,2 2755 3,4
Korkea-aste 148886 120278 80,8 5843 4,9 3270 2,7
Yhteensä 292919 216681 74,0 11792 5,4 6496 3,0

Syntymäalue

Seulontaketju

Ikä- ja riskiryhmäseulonta

2025

Syntymäalue
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
N N % N % N %
Afrikka 3482 1732 49,7 100 5,8 26 1,5
Oseania 99 44 44,4 2 4,5 0 0,0
Amerikka 1435 838 58,4 52 6,2 33 3,9
Aasia 13243 7183 54,2 409 5,7 185 2,6
Muu Eurooppa 20200 12947 64,1 696 5,4 350 2,7
Suomi 254349 193859 76,2 10527 5,4 5900 3,0
Tuntematon 111 78 70,3 6 7,7 2 2,6
Yhteensä 292919 216681 74,0 11792 5,4 6496 3,0

Yhteistyöalueet

Seulontaketju

2025

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
HPV-testattu
N N % N % N % N %
Etelä-Suomi 120041 88158 73,4 4775 5,4 814 0,9 88156 100,0
Itä-Suomi 38752 27864 71,9 1649 5,9 344 1,2 27812 99,8
Länsi-Suomi 42621 32346 75,9 1866 5,8 406 1,3 32346 100,0
Pohjois-Suomi 34477 25404 73,7 1440 5,7 439 1,7 22379 88,1
Sisä-Suomi 44599 32385 72,6 1855 5,7 408 1,3 32385 100,0
Yhteensä 280490 206157 73,5 11585 5,6 2411 1,2 203078 98,5
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
HPV-testattu
N N % N % N % N %
Etelä-Suomi 5035 4167 82,8 21 0,5 1983 47,6 4167 100,0
Itä-Suomi 1445 1241 85,9 93 7,5 558 45,0 1240 99,9
Länsi-Suomi 1738 1526 87,8 2 0,1 639 41,9 1526 100,0
Pohjois-Suomi 1005 867 86,3 3 0,3 134 15,5 793 91,5
Sisä-Suomi 1576 1433 90,9 16 1,1 755 52,7 1432 99,9
Yhteensä 10799 9234 85,5 135 1,5 4069 44,1 9158 99,2

Hyvinvointialueet

Seulontaketju

2025

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
HPV-testattu
N N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1594 1257 78,9 72 5,7 10 0,8 1257 100,0
Etelä-Karjala 5877 4582 78,0 248 5,4 38 0,8 4582 100,0
Etelä-Pohjanmaa 8976 7330 81,7 387 5,3 70 1,0 7330 100,0
Etelä-Savo 6249 5079 81,3 319 6,3 71 1,4 5075 99,9
Helsingin kaupunki 38843 27898 71,8 1658 5,9 261 0,9 27898 100,0
Itä-Uusimaa 5116 3954 77,3 186 4,7 36 0,9 3954 100,0
Kainuu 3203 2462 76,9 38 1,5 19 0,8 0 0,0
Kanta-Häme 8402 5858 69,7 317 5,4 74 1,3 5858 100,0
Keski-Pohjanmaa 3177 2219 69,8 111 5,0 31 1,4 2219 100,0
Keski-Suomi 12923 8955 69,3 536 6,0 111 1,2 8912 99,5
Keski-Uusimaa 10819 8307 76,8 384 4,6 68 0,8 8307 100,0
Kymenlaakso 7615 5807 76,3 333 5,7 60 1,0 5806 100,0
Lappi 8472 6929 81,8 483 7,0 145 2,1 6533 94,3
Länsi-Uusimaa 26574 19681 74,1 943 4,8 154 0,8 19681 100,0
Pirkanmaa 27221 19197 70,5 1151 6,0 264 1,4 19197 100,0
Pohjanmaa 8293 5995 72,3 276 4,6 93 1,6 5995 100,0
Pohjois-Karjala 7610 5577 73,3 277 5,0 77 1,4 5577 100,0
Pohjois-Pohjanmaa 19625 13794 70,3 808 5,9 244 1,8 13627 98,8
Pohjois-Savo 11970 8253 68,9 517 6,3 85 1,0 8248 99,9
Päijät-Häme 10034 6900 68,8 405 5,9 80 1,2 6900 100,0
Satakunta 9646 7345 76,1 448 6,1 130 1,8 7345 100,0
Vantaa ja Kerava 15163 11029 72,7 618 5,6 117 1,1 11028 100,0
Varsinais-Suomi 24682 19006 77,0 1142 6,0 183 1,0 19006 100,0
Yhteensä 282084 207414 73,5 11657 5,6 2421 1,2 204335 98,5
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut
Suositus riskiryhmäseulontaan
Lähete kolposkopiaan
HPV-testattu
N N % N % N % N %
Ahvenanmaa 36 33 91,7 0 0,0 6 18,2 33 100,0
Etelä-Karjala 240 202 84,2 0 0,0 106 52,5 202 100,0
Etelä-Pohjanmaa 374 352 94,1 2 0,6 172 48,9 352 100,0
Etelä-Savo 298 265 88,9 85 32,1 57 21,5 265 100,0
Helsingin kaupunki 1721 1417 82,3 3 0,2 672 47,4 1417 100,0
Itä-Uusimaa 190 147 77,4 0 0,0 61 41,5 147 100,0
Kainuu 71 61 85,9 3 4,9 3 4,9 0 0,0
Kanta-Häme 271 247 91,1 4 1,6 115 46,6 247 100,0
Keski-Pohjanmaa 106 90 84,9 0 0,0 17 18,9 90 100,0
Keski-Suomi 405 349 86,2 4 1,1 181 51,9 348 99,7
Keski-Uusimaa 499 409 82,0 2 0,5 195 47,7 409 100,0
Kymenlaakso 345 293 84,9 1 0,3 140 47,8 293 100,0
Lappi 313 281 89,8 0 0,0 53 18,9 270 96,1
Länsi-Uusimaa 973 809 83,1 5 0,6 373 46,1 809 100,0
Pirkanmaa 931 834 89,6 10 1,2 468 56,1 833 99,9
Pohjanmaa 310 268 86,5 1 0,4 52 19,4 268 100,0
Pohjois-Karjala 243 217 89,3 0 0,0 96 44,2 217 100,0
Pohjois-Pohjanmaa 515 435 84,5 0 0,0 61 14,0 433 99,5
Pohjois-Savo 499 410 82,2 4 1,0 224 54,6 410 100,0
Päijät-Häme 406 359 88,4 4 1,1 182 50,7 359 100,0
Satakunta 399 360 90,2 0 0,0 195 54,2 360 100,0
Vantaa ja Kerava 661 531 80,3 6 1,1 254 47,8 531 100,0
Varsinais-Suomi 1029 898 87,3 1 0,1 392 43,7 898 100,0
Yhteensä 10835 9267 85,5 135 1,5 4075 44,0 9191 99,2

Kartat osallistumisaktiivisuudesta

Hyvinvointialueet

Viimeisin vuosi (2025)

Kunnat

Viimeisin vuosi (2025)

Ikäryhmäseulonta

Määritelmistä

Aineistosta

  • Aineistossa on mukana kaikki seulontaan vuonna 2025 oikeutetut henkilöt, ja heille 10.10.2026 mennessä raportoidut ensivaiheen tiedot (HPV-/papatestaus).
  • Aineisto on ennakkotilasto, jonka luvut voivat vielä ennen varsinaista tilastojulkaisua keväällä 2027 päivittyä.

Indikaattorien määritelmät

  • Osallistumisaktiivisuus on laskettu jakamalla seulontaan osallistuneiden määrä kutsuttujen määrällä. Kutsutuiksi on tulkittu kaikki seulontaan poimitut henkilöt, jolloin todellinen kutsujen määrä näinä vuosina saattaa olla hieman tilastoitua määrää pienempi/suurempi.
  • Seulontatulokset on luokiteltu seulontakierrostasolla, henkilön kierroksen aikaisen vakavimman löydöksen mukaan.
  • Luottamusvälit seulontapositiivisten osuuksissa kuvaavat otoskoosta ja satunnaisvaihtelusta johtuvaa osuuteen liittyvää epävarmuutta. Luottamusvälit on laskettu eksakteina binomimalliin perustuvina 95%–luottamusväleinä.

Väestöluokittelu

  • Tilastotuotannossa on hyödynnetty Tilastokeskuksen luovuttamia tunnisteellisia tietoja koulutuksesta käyttöluvan TK/2743/07.03.00/2023 perusteella.
  • Koulutusluokat on luotu yhdistämällä luokat esiaste, alempi perusaste ja ylempi perusaste luokaksi perusaste, yhdistämällä keskiasteen koulutukset ja erikoisammattitutkinnot luokaksi keskiaste ja yhdistämällä alempi ja ylempi korkea-aste sekä tutkijakoulutusaste luokaksi korkea-aste. Tuntemattomat ja puuttuvat tiedot on yhdistetty perusasteen kanssa samaan luokkaan. Koulutustieto on seulontavuotta edeltävän vuoden tieto (esim. 2025 seulontavuodelle vuoden 2024 koulutustieto).
  • Äidinkieli ja syntymäalue perustuvat Digi- ja väestötietoviraston tietoon.

Tulosten luokittelu

  • Suositus riskiryhmäseulontaan: Tulos edellyttää seurantaa (uusi näyte) 18-24 kk sisällä (HPV-positiivisuus, ASC-US, LSIL eikä lähetettä jatkotutkimuksiin).
  • Lähete jatkotutkimuksiin: Henkilölle on tehty lähete jatkotutkimukseen (kolposkopia) tai tulos edellyttää lähetettä.
  • HPV-testattu: HPV-testattujen lukumäärä ja osuus tarkastetuista. Joukko sisältyy myös muihin tulosluokkiin.