In English

På Svenska

Ohjelman perustiedot

– Kohdunkaulan syövän valtakunnallista seulontaa on toteutettu 1970-luvun alkupuolelta asti. Vuoden 2024 seulonta toteutettiin hyvinvointialueesta riippuen joko HPV- (92 %) tai papatestillä (8 %).

– Ikäryhmäseulontaan kutsuttiin kohdeväestö eli 30–65 -vuotiaat viidellä jaollisina ikävuosina. Osassa kunnista myös 25-vuotiaat saivat kutsun seulontaan. Lisäksi riskiryhmäseulontaan kutsuttiin henkilöt, joilla oli edellisellä seulontakierroksella lievä positiivinen tulos (HPV-positiivisuus, ASC-US, LSIL) eikä lähetettä jatkotutkimuksiin.

– 280 812 henkilöä poimittiin Digi- ja väestötietoviraston tietokannasta seulontakutsua varten. Kutsu voidaan jättää lähettämättä esimerkiksi turvakiellon takia puuttuvan osoitteen vuoksi.

– Vuoden 2024 kohdeväestöstä 73 % osallistui seulontaan. Ikäryhmäseulonnassa 5,6 % sai suosituksen riskiryhmäseulontaan ja 1,2 % lähetteen jatkotutkimuksiin. Riskiryhmäseulonnassa 1,3 % sai suosituksen uuteen riskiryhmäseulontaan ja 44,2 % lähetteen jatkotutkimuksiin.

– Jatkotutkimuksena tehtyjen kolposkopioiden perusteella todettiin yhteensä 43 kohdunkaulan syöpää ja 1 448 vakavaa esiastetta.

Koko maa

Seulontaketju

2024

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30 35723 23907 66,9 2457 10,3 662 2,8 565 85,3 262 46,4
35 36398 25406 69,8 1768 7,0 434 1,7 370 85,3 177 47,8
40 36653 26654 72,7 1526 5,7 374 1,4 314 84,0 133 42,4
45 34415 25958 75,4 1269 4,9 294 1,1 249 84,7 80 32,1
50 32313 24838 76,9 1224 4,9 225 0,9 192 85,3 53 27,6
55 32680 24907 76,2 1090 4,4 164 0,7 134 81,7 38 28,4
60 36807 27826 75,6 1110 4,0 152 0,5 132 86,8 25 18,9
65 35823 26841 74,9 1009 3,8 140 0,5 115 82,1 28 24,3
Yhteensä 280812 206337 73,5 11453 5,6 2445 1,2 2071 84,7 796 38,4
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30-34 2442 1942 79,5 18 0,9 994 51,2 841 84,6 223 26,5
35-39 1646 1311 79,6 16 1,2 596 45,5 504 84,6 126 25,0
40-44 1554 1255 80,8 22 1,8 576 45,9 502 87,2 139 27,7
45-49 1292 1048 81,1 17 1,6 421 40,2 355 84,3 74 20,8
50-54 1166 993 85,2 13 1,3 365 36,8 317 86,8 44 13,9
55-59 1197 1053 88,0 14 1,3 425 40,4 366 86,1 36 9,8
60-64 1102 948 86,0 10 1,1 417 44,0 345 82,7 31 9,0
65-69 899 791 88,0 13 1,6 338 42,7 287 84,9 22 7,7
Yhteensä 11298 9341 82,7 123 1,3 4132 44,2 3517 85,1 695 19,8

Pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan

2023

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30 35085 23063 65,7 2262 9,8 596 2,6 545 91,4 241 44,2
35 35710 24668 69,1 1681 6,8 438 1,8 407 92,9 195 47,9
40 36523 26551 72,7 1462 5,5 381 1,4 362 95,0 175 48,3
45 33924 25410 74,9 1313 5,2 298 1,2 271 90,9 104 38,4
50 29058 22381 77,0 1116 5,0 223 1,0 199 89,2 70 35,2
55 35104 26619 75,8 1191 4,5 200 0,8 173 86,5 44 25,4
60 37155 28063 75,5 1097 3,9 191 0,7 172 90,1 48 27,9
65 34808 26071 74,9 931 3,6 141 0,5 125 88,7 37 29,6
Yhteensä 277367 202826 73,1 11053 5,4 2468 1,2 2254 91,3 914 40,6
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30-34 2170 1745 80,4 17 1,0 874 50,1 763 87,3 234 30,7
35-39 1390 1098 79,0 14 1,3 537 48,9 468 87,2 150 32,1
40-44 1250 1007 80,6 10 1,0 437 43,4 379 86,7 123 32,5
45-49 1135 921 81,1 17 1,8 331 35,9 283 85,5 83 29,3
50-54 1102 933 84,7 13 1,4 363 38,9 320 88,2 38 11,9
55-59 1104 951 86,1 15 1,6 380 40,0 336 88,4 36 10,7
60-64 963 842 87,4 16 1,9 377 44,8 318 84,4 32 10,1
65-69 449 403 89,8 1 0,2 198 49,1 173 87,4 16 9,2
Yhteensä 9563 7900 82,6 103 1,3 3497 44,3 3040 86,9 712 23,4

Pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan

2022

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30 35821 22818 63,7 2295 10,1 467 2,0 453 97,0 228 50,3
35 33470 22638 67,6 1524 6,7 370 1,6 363 98,1 189 52,1
40 35724 25723 72,0 1509 5,9 353 1,4 342 96,9 167 48,8
45 34273 25436 74,2 1268 5,0 292 1,1 281 96,2 129 45,9
50 30100 22833 75,9 1164 5,1 201 0,9 191 95,0 57 29,8
55 36015 27228 75,6 1201 4,4 178 0,7 172 96,6 47 27,3
60 36879 27761 75,3 1095 3,9 142 0,5 136 95,8 31 22,8
65 36491 27304 74,8 888 3,3 114 0,4 112 98,2 28 25,0
Yhteensä 278773 201741 72,4 10944 5,4 2117 1,0 2050 96,8 876 42,7
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30-34 2528 1889 74,7 20 1,1 917 48,5 876 95,5 251 28,7
35-39 1713 1305 76,2 14 1,1 604 46,3 586 97,0 185 31,6
40-44 1385 1078 77,8 25 2,3 442 41,0 428 96,8 131 30,6
45-49 1260 988 78,4 27 2,7 378 38,3 368 97,4 92 25,0
50-54 1191 962 80,8 28 2,9 334 34,7 319 95,5 56 17,6
55-59 1201 999 83,2 32 3,2 350 35,0 334 95,4 36 10,8
60-64 1050 858 81,7 22 2,6 324 37,8 310 95,7 38 12,3
65-69 452 386 85,4 0 0,0 162 42,0 156 96,3 16 10,3
Yhteensä 10780 8465 78,5 168 2,0 3511 41,5 3377 96,2 805 23,8

Pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan

2021

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30 35045 22911 65,4 2461 10,7 540 2,4 502 93,0 255 50,8
35 33512 22995 68,6 1614 7,0 392 1,7 355 90,6 206 58,0
40 34329 25084 73,1 1425 5,7 305 1,2 281 92,1 149 53,0
45 34064 25488 74,8 1306 5,1 269 1,1 245 91,1 118 48,2
50 31245 23897 76,5 1207 5,1 196 0,8 183 93,4 60 32,8
55 36243 27470 75,8 1232 4,5 182 0,7 160 87,9 63 39,4
60 36791 27918 75,9 1036 3,7 118 0,4 101 85,6 38 37,6
65 15864 11674 73,6 441 3,8 42 0,4 38 90,5 11 28,9
Yhteensä 257093 187437 72,9 10722 5,7 2044 1,1 1865 91,2 900 48,3
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30-34 2158 1706 79,1 52 3,0 754 44,2 733 97,2 214 29,2
35-39 1770 1431 80,8 84 5,9 517 36,1 505 97,7 151 29,9
40-44 1547 1263 81,6 73 5,8 414 32,8 392 94,7 118 30,1
45-49 1454 1214 83,5 56 4,6 304 25,0 291 95,7 78 26,8
50-54 1475 1219 82,6 78 6,4 284 23,3 279 98,2 53 19,0
55-59 1269 1090 85,9 57 5,2 298 27,3 288 96,6 29 10,1
60-64 1150 976 84,9 69 7,1 312 32,0 296 94,9 25 8,4
65-69 461 391 84,8 15 3,8 133 34,0 121 91,0 12 9,9
Yhteensä 11284 9290 82,3 484 5,2 3016 32,5 2905 96,3 680 23,4

Pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan

2020

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30 35169 22240 63,2 2297 10,3 372 1,7 363 97,6 202 55,6
35 34331 22732 66,2 1489 6,6 315 1,4 312 99,0 172 55,1
40 33775 23823 70,5 1245 5,2 267 1,1 265 99,3 143 54,0
45 33213 23987 72,2 1142 4,8 200 0,8 199 99,5 95 47,7
50 32247 23996 74,4 1092 4,6 168 0,7 168 100,0 57 33,9
55 36443 26962 74,0 1118 4,1 147 0,5 147 100,0 57 38,8
60 36848 27365 74,3 982 3,6 127 0,5 126 99,2 48 38,1
65 15730 11278 71,7 397 3,5 33 0,3 33 100,0 6 18,2
Yhteensä 257756 182383 70,8 9762 5,4 1629 0,9 1613 99,0 780 48,4
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
30-34 451 263 58,3 36 13,7 51 19,4 51 100,0 20 39,2
35-39 520 335 64,4 46 13,7 70 20,9 70 100,0 31 44,3
40-44 519 352 67,8 47 13,4 47 13,4 47 100,0 16 34,0
45-49 484 328 67,8 44 13,4 42 12,8 42 100,0 16 38,1
50-54 665 458 68,9 49 10,7 55 12,0 54 98,2 8 14,8
55-59 607 434 71,5 28 6,5 58 13,4 58 100,0 6 10,3
60-64 457 301 65,9 32 10,6 40 13,3 40 100,0 5 12,5
65-69 91 81 89,0 16 19,8 18 22,2 18 100,0 6 33,3
Yhteensä 3794 2552 67,3 298 11,7 381 14,9 380 99,7 108 28,4

Pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan

Muutokset osallistumisaktiivisuudessa

Seulontatulokset

Osuudet seulontaan osallistuneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30 23907 662 2,8 2457 10,3 20782 86,9 6 0 20528 85,9 2929 14,3
35 25406 434 1,7 1768 7,0 23202 91,3 2 0 23705 93,3 2122 9,0
40 26654 374 1,4 1526 5,7 24750 92,9 4 0 24827 93,1 1778 7,2
45 25958 294 1,1 1269 4,9 24390 94,0 5 0 24127 92,9 1439 6,0
50 24838 225 0,9 1224 4,9 23385 94,2 4 0 23148 93,2 1321 5,7
55 24907 164 0,7 1090 4,4 23651 95,0 2 0 23267 93,4 1169 5,0
60 27826 152 0,5 1110 4,0 26556 95,4 8 0 25861 92,9 1180 4,6
65 26841 140 0,5 1009 3,8 25685 95,7 7 0 24827 92,5 1083 4,4
Yhteensä 206337 2445 1,2 11453 5,6 192401 93,2 38 0 190290 92,2 13021 6,8
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30-34 1942 994 51,2 18 0,9 929 47,8 1 0,1 1915 98,6 1005 52,5
35-39 1311 596 45,5 16 1,2 698 53,2 1 0,1 1280 97,6 602 47,0
40-44 1255 576 45,9 22 1,8 656 52,3 1 0,1 1194 95,1 589 49,3
45-49 1048 421 40,2 17 1,6 610 58,2 0 0,0 994 94,8 426 42,9
50-54 993 365 36,8 13 1,3 615 61,9 0 0,0 945 95,2 370 39,2
55-59 1053 425 40,4 14 1,3 614 58,3 0 0,0 1009 95,8 435 43,1
60-64 948 417 44,0 10 1,1 520 54,9 1 0,1 908 95,8 420 46,3
65-69 791 338 42,7 13 1,6 440 55,6 0 0,0 772 97,6 345 44,7
Yhteensä 9341 4132 44,2 123 1,3 5082 54,4 4 0,0 9017 96,5 4192 46,5

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30 23063 596 2,6 2262 9,8 20188 87,5 17 0,1 17923 77,7 2551 14,2
35 24668 438 1,8 1681 6,8 22538 91,4 11 0,0 20706 83,9 1893 9,1
40 26551 381 1,4 1462 5,5 24698 93,0 10 0,0 22074 83,1 1555 7,0
45 25410 298 1,2 1313 5,2 23790 93,6 9 0,0 21128 83,1 1307 6,2
50 22381 223 1,0 1116 5,0 21035 94,0 7 0,0 18658 83,4 1055 5,7
55 26619 200 0,8 1191 4,5 25222 94,8 6 0,0 22041 82,8 1170 5,3
60 28063 191 0,7 1097 3,9 26763 95,4 12 0,0 22833 81,4 1089 4,8
65 26071 141 0,5 931 3,6 24987 95,8 12 0,0 21034 80,7 911 4,3
Yhteensä 202826 2468 1,2 11053 5,4 189221 93,3 84 0,0 166397 82,0 11531 6,9
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30-34 1745 874 50,1 17 1,0 853 48,9 1 0,1 1671 95,8 878 52,5
35-39 1098 537 48,9 14 1,3 547 49,8 0 0,0 1006 91,6 527 52,4
40-44 1007 437 43,4 10 1,0 560 55,6 0 0,0 897 89,1 426 47,5
45-49 921 331 35,9 17 1,8 573 62,2 0 0,0 794 86,2 325 40,9
50-54 933 363 38,9 13 1,4 555 59,5 2 0,2 788 84,5 345 43,8
55-59 951 380 40,0 15 1,6 552 58,0 4 0,4 804 84,5 363 45,1
60-64 842 377 44,8 16 1,9 446 53,0 3 0,4 735 87,3 359 48,8
65-69 403 198 49,1 1 0,2 204 50,6 0 0,0 392 97,3 199 50,8
Yhteensä 7900 3497 44,3 103 1,3 4290 54,3 10 0,1 7087 89,7 3422 48,3

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30 22818 467 2,0 2295 10,1 20042 87,8 14 0,1 18499 81,1 2537 13,7
35 22638 370 1,6 1524 6,7 20733 91,6 11 0,0 17950 79,3 1636 9,1
40 25723 353 1,4 1509 5,9 23842 92,7 19 0,1 20107 78,2 1506 7,5
45 25436 292 1,1 1268 5,0 23859 93,8 17 0,1 19835 78,0 1216 6,1
50 22833 201 0,9 1164 5,1 21459 94,0 9 0,0 17586 77,0 1019 5,8
55 27228 178 0,7 1201 4,4 25835 94,9 14 0,1 20925 76,9 1053 5,0
60 27761 142 0,5 1095 3,9 26495 95,4 29 0,1 21206 76,4 985 4,6
65 27304 114 0,4 888 3,3 26265 96,2 37 0,1 20342 74,5 789 3,9
Yhteensä 201741 2117 1,0 10944 5,4 188530 93,5 150 0,1 156450 77,5 10741 6,9
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30-34 1889 917 48,5 20 1,1 952 50,4 0 0,0 1795 95,0 910 50,7
35-39 1305 604 46,3 14 1,1 685 52,5 2 0,2 1191 91,3 596 50,0
40-44 1078 442 41,0 25 2,3 611 56,7 0 0,0 926 85,9 429 46,3
45-49 988 378 38,3 27 2,7 582 58,9 1 0,1 833 84,3 361 43,3
50-54 962 334 34,7 28 2,9 599 62,3 1 0,1 796 82,7 321 40,3
55-59 999 350 35,0 32 3,2 617 61,8 0 0,0 845 84,6 337 39,9
60-64 858 324 37,8 22 2,6 510 59,4 2 0,2 746 86,9 317 42,5
65-69 386 162 42,0 0 0,0 224 58,0 0 0,0 376 97,4 159 42,3
Yhteensä 8465 3511 41,5 168 2,0 4780 56,5 6 0,1 7508 88,7 3430 45,7

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30 22911 540 2,4 2461 10,7 19883 86,8 27 0,1 17135 74,8 2717 15,9
35 22995 392 1,7 1614 7,0 20966 91,2 23 0,1 16598 72,2 1667 10,0
40 25084 305 1,2 1425 5,7 23336 93,0 18 0,1 17744 70,7 1311 7,4
45 25488 269 1,1 1306 5,1 23900 93,8 13 0,1 17886 70,2 1137 6,4
50 23897 196 0,8 1207 5,1 22483 94,1 11 0,0 16345 68,4 970 5,9
55 27470 182 0,7 1232 4,5 26038 94,8 18 0,1 18698 68,1 997 5,3
60 27918 118 0,4 1036 3,7 26738 95,8 26 0,1 18215 65,2 832 4,6
65 11674 42 0,4 441 3,8 11187 95,8 4 0,0 10224 87,6 446 4,4
Yhteensä 187437 2044 1,1 10722 5,7 174531 93,1 140 0,1 132845 70,9 10077 7,6
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30-34 1706 754 44,2 52 3,0 898 52,6 2 0,1 1577 92,4 766 48,6
35-39 1431 517 36,1 84 5,9 829 57,9 1 0,1 1272 88,9 565 44,4
40-44 1263 414 32,8 73 5,8 775 61,4 1 0,1 1067 84,5 444 41,6
45-49 1214 304 25,0 56 4,6 854 70,3 0 0,0 959 79,0 306 31,9
50-54 1219 284 23,3 78 6,4 855 70,1 2 0,2 965 79,2 308 31,9
55-59 1090 298 27,3 57 5,2 735 67,4 0 0,0 833 76,4 310 37,2
60-64 976 312 32,0 69 7,1 594 60,9 1 0,1 772 79,1 336 43,5
65-69 391 133 34,0 15 3,8 243 62,1 0 0,0 369 94,4 143 38,8
Yhteensä 9290 3016 32,5 484 5,2 5783 62,2 7 0,1 7814 84,1 3178 40,7

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30 22240 372 1,7 2297 10,3 19565 88,0 6 0 15262 68,6 2386 15,6
35 22732 315 1,4 1489 6,6 20926 92,1 2 0 15234 67,0 1509 9,9
40 23823 267 1,1 1245 5,2 22310 93,6 1 0 15500 65,1 1162 7,5
45 23987 200 0,8 1142 4,8 22642 94,4 3 0 15463 64,5 966 6,2
50 23996 168 0,7 1092 4,6 22735 94,7 1 0 15075 62,8 897 6,0
55 26962 147 0,5 1118 4,1 25697 95,3 0 0 16551 61,4 924 5,6
60 27365 127 0,5 982 3,6 26255 95,9 1 0 16206 59,2 824 5,1
65 11278 33 0,3 397 3,5 10845 96,2 3 0 8803 78,1 390 4,4
Yhteensä 182383 1629 0,9 9762 5,4 170975 93,7 17 0 118094 64,8 9058 7,7
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
30-34 263 51 19,4 36 13,7 176 66,9 0 0 153 58,2 67 43,8
35-39 335 70 20,9 46 13,7 219 65,4 0 0 190 56,7 86 45,3
40-44 352 47 13,4 47 13,4 258 73,3 0 0 166 47,2 58 34,9
45-49 328 42 12,8 44 13,4 242 73,8 0 0 147 44,8 53 36,1
50-54 458 55 12,0 49 10,7 354 77,3 0 0 212 46,3 54 25,5
55-59 434 58 13,4 28 6,5 348 80,2 0 0 195 44,9 50 25,6
60-64 301 40 13,3 32 10,6 229 76,1 0 0 150 49,8 45 30,0
65-69 81 18 22,2 16 19,8 47 58,0 0 0 67 82,7 30 44,8
Yhteensä 2552 381 14,9 298 11,7 1873 73,4 0 0 1280 50,2 443 34,6

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Muutokset positiivisuusosuudessa

Seulontapositiiviset (ASC-US+/HPV+)

Osuudet seulontaan osallistuneista

Histologiset löydökset

Osuudet lähetteen saaneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 1096 11 1,0 22 2,0 406 37,0 243 22,2 242 22,1 11 1,0 161 14,7
40-49 668 9 1,3 9 1,3 195 29,2 182 27,2 158 23,7 10 1,5 105 15,7
50-59 389 3 0,8 1 0,3 87 22,4 105 27,0 121 31,1 9 2,3 63 16,2
60-69 292 4 1,4 1 0,3 48 16,4 82 28,1 101 34,6 11 3,8 45 15,4
Yhteensä 2445 27 1,1 33 1,3 736 30,1 612 25,0 622 25,4 41 1,7 374 15,3
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 1590 6 0,4 13 0,8 330 20,8 425 26,7 550 34,6 21 1,3 245 15,4
40-49 997 5 0,5 11 1,1 197 19,8 235 23,6 386 38,7 23 2,3 140 14,0
50-59 790 4 0,5 2 0,3 74 9,4 188 23,8 372 47,1 43 5,4 107 13,5
60-69 755 1 0,1 0 0,0 52 6,9 171 22,6 367 48,6 41 5,4 123 16,3
Yhteensä 4132 16 0,4 26 0,6 653 15,8 1019 24,7 1675 40,5 128 3,1 615 14,9

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 1034 13 1,3 14 1,4 409 39,6 274 26,5 230 22,2 12 1,2 82 7,9
40-49 679 10 1,5 18 2,7 251 37,0 185 27,2 164 24,2 5 0,7 46 6,8
50-59 423 6 1,4 3 0,7 105 24,8 115 27,2 126 29,8 17 4,0 51 12,1
60-69 332 2 0,6 1 0,3 82 24,7 83 25,0 114 34,3 15 4,5 35 10,5
Yhteensä 2468 31 1,3 36 1,5 847 34,3 657 26,6 634 25,7 49 2,0 214 8,7
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 1411 6 0,4 11 0,8 367 26,0 339 24,0 473 33,5 35 2,5 180 12,8
40-49 768 4 0,5 6 0,8 196 25,5 192 25,0 244 31,8 20 2,6 106 13,8
50-59 743 5 0,7 2 0,3 67 9,0 203 27,3 337 45,4 42 5,7 87 11,7
60-69 575 0 0,0 2 0,3 46 8,0 115 20,0 287 49,9 41 7,1 84 14,6
Yhteensä 3497 15 0,4 21 0,6 676 19,3 849 24,3 1341 38,3 138 3,9 457 13,1

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 837 4 0,5 18 2,2 395 47,2 214 25,6 175 20,9 10 1,2 21 2,5
40-49 645 15 2,3 18 2,8 263 40,8 171 26,5 144 22,3 12 1,9 22 3,4
50-59 379 0 0,0 3 0,8 101 26,6 117 30,9 126 33,2 16 4,2 16 4,2
60-69 256 1 0,4 1 0,4 57 22,3 78 30,5 94 36,7 17 6,6 8 3,1
Yhteensä 2117 20 0,9 40 1,9 816 38,5 580 27,4 539 25,5 55 2,6 67 3,2
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 1521 4 0,3 21 1,4 411 27,0 433 28,5 542 35,6 51 3,4 59 3,9
40-49 820 4 0,5 11 1,3 208 25,4 213 26,0 330 40,2 30 3,7 24 2,9
50-59 684 2 0,3 5 0,7 85 12,4 208 30,4 310 45,3 43 6,3 31 4,5
60-69 486 1 0,2 2 0,4 51 10,5 121 24,9 256 52,7 35 7,2 20 4,1
Yhteensä 3511 11 0,3 39 1,1 755 21,5 975 27,8 1438 41,0 159 4,5 134 3,8

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 932 18 1,9 13 1,4 430 46,1 214 23,0 160 17,2 22 2,4 75 8,0
40-49 574 10 1,7 9 1,6 248 43,2 134 23,3 115 20,0 10 1,7 48 8,4
50-59 378 8 2,1 4 1,1 111 29,4 105 27,8 105 27,8 10 2,6 35 9,3
60-69 160 2 1,2 3 1,9 44 27,5 41 25,6 45 28,1 4 2,5 21 13,1
Yhteensä 2044 38 1,9 29 1,4 833 40,8 494 24,2 425 20,8 46 2,3 179 8,8
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 1271 5 0,4 18 1,4 342 26,9 359 28,2 467 36,7 47 3,7 33 2,6
40-49 718 5 0,7 10 1,4 181 25,2 191 26,6 263 36,6 33 4,6 35 4,9
50-59 582 2 0,3 2 0,3 78 13,4 180 30,9 261 44,8 44 7,6 15 2,6
60-69 445 1 0,2 0 0,0 36 8,1 123 27,6 238 53,5 19 4,3 28 6,3
Yhteensä 3016 13 0,4 30 1,0 637 21,1 853 28,3 1229 40,7 143 4,7 111 3,7

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 687 7 1,0 15 2,2 352 51,2 144 21,0 114 16,6 43 6,3 12 1,7
40-49 467 10 2,1 14 3,0 214 45,8 99 21,2 87 18,6 40 8,6 3 0,6
50-59 315 7 2,2 5 1,6 102 32,4 73 23,2 100 31,7 28 8,9 0 0,0
60-69 160 3 1,9 2 1,2 49 30,6 37 23,1 50 31,2 18 11,2 1 0,6
Yhteensä 1629 27 1,7 36 2,2 717 44,0 353 21,7 351 21,5 129 7,9 16 1,0
Riskiryhmäseulonta
Ikäryhmä
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
30-39 121 0 0,0 1 0,8 50 41,3 32 26,4 27 22,3 11 9,1 0 0,0
40-49 89 0 0,0 1 1,1 31 34,8 23 25,8 23 25,8 11 12,4 0 0,0
50-59 113 1 0,9 0 0,0 13 11,5 22 19,5 46 40,7 30 26,5 1 0,9
60-69 58 1 1,7 1 1,7 9 15,5 13 22,4 21 36,2 13 22,4 0 0,0
Yhteensä 381 2 0,5 3 0,8 103 27,0 90 23,6 117 30,7 65 17,1 1 0,3

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Muutokset syöpä-/esiasteosuudessa

Histologinen HSIL+

Osuudet lähetteen saaneista

Väestöryhmät

Äidinkieli

Seulontaketju

Ikä- ja riskiryhmäseulonta

2024

Äidinkieli
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Kotimainen 257719 196304 76,2 10488 5,3 6020 3,1 5103 84,8 1332 26,1
Muu/puuttuva 34391 19374 56,3 1088 5,6 557 2,9 485 87,1 159 32,8
Yhteensä 292110 215678 73,8 11576 5,4 6577 3,0 5588 85,0 1491 26,7

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kieliryhmän mukaan

2023

Äidinkieli
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Kotimainen 256144 192995 75,3 10153 5,3 5482 2,8 4870 88,8 1480 30,4
Muu/puuttuva 30786 17731 57,6 1003 5,7 483 2,7 424 87,8 146 34,4
Yhteensä 286930 210726 73,4 11156 5,3 5965 2,8 5294 88,8 1626 30,7

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kieliryhmän mukaan

2022

Äidinkieli
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Kotimainen 261145 194117 74,3 10221 5,3 5169 2,7 4980 96,3 1529 30,7
Muu/puuttuva 28408 16089 56,6 891 5,5 459 2,9 447 97,4 152 34,0
Yhteensä 289553 210206 72,6 11112 5,3 5628 2,7 5427 96,4 1681 31,0

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kieliryhmän mukaan

2021

Äidinkieli
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Kotimainen 242289 181381 74,9 10343 5,7 4643 2,6 4375 94,2 1423 32,5
Muu/puuttuva 26088 15346 58,8 863 5,6 417 2,7 395 94,7 157 39,7
Yhteensä 268377 196727 73,3 11206 5,7 5060 2,6 4770 94,3 1580 33,1

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kieliryhmän mukaan

2020

Äidinkieli
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Kotimainen 236544 170791 72,2 9246 5,4 1843 1,1 1829 99,2 811 44,3
Muu/puuttuva 25006 14144 56,6 814 5,8 167 1,2 164 98,2 77 47,0
Yhteensä 261550 184935 70,7 10060 5,4 2010 1,1 1993 99,2 888 44,6

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja kieliryhmän mukaan

Koulutus

Seulontaketju

Ikä- ja riskiryhmäseulonta

2024

Koulutus
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Perusaste/tuntematon 31338 15927 50,8 1007 6,3 499 3,1 423 84,8 153 36,2
Keskiaste 112462 80606 71,7 4830 6,0 2780 3,4 2368 85,2 650 27,4
Korkea-aste 148310 119145 80,3 5739 4,8 3298 2,8 2797 84,8 688 24,6
Yhteensä 292110 215678 73,8 11576 5,4 6577 3,0 5588 85,0 1491 26,7

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja koulutusasteen mukaan

2023

Koulutus
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Perusaste/tuntematon 30510 15806 51,8 888 5,6 478 3,0 426 89,1 133 31,2
Keskiaste 111926 79823 71,3 4740 5,9 2491 3,1 2227 89,4 731 32,8
Korkea-aste 144494 115097 79,7 5528 4,8 2996 2,6 2641 88,2 762 28,9
Yhteensä 286930 210726 73,4 11156 5,3 5965 2,8 5294 88,8 1626 30,7

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja koulutusasteen mukaan

2022

Koulutus
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Perusaste/tuntematon 30271 15735 52,0 907 5,8 431 2,7 416 96,5 151 36,3
Keskiaste 114247 80809 70,7 4590 5,7 2348 2,9 2270 96,7 757 33,3
Korkea-aste 145035 113662 78,4 5615 4,9 2849 2,5 2741 96,2 773 28,2
Yhteensä 289553 210206 72,6 11112 5,3 5628 2,7 5427 96,4 1681 31,0

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja koulutusasteen mukaan

2021

Koulutus
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Perusaste/tuntematon 27817 14717 52,9 854 5,8 434 2,9 407 93,8 154 37,8
Keskiaste 104763 75061 71,6 4641 6,2 2086 2,8 1955 93,7 709 36,3
Korkea-aste 135797 106949 78,8 5711 5,3 2540 2,4 2408 94,8 717 29,8
Yhteensä 268377 196727 73,3 11206 5,7 5060 2,6 4770 94,3 1580 33,1

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja koulutusasteen mukaan

2020

Koulutus
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Perusaste/tuntematon 27987 14407 51,5 799 5,5 173 1,2 170 98,3 84 49,4
Keskiaste 103546 71949 69,5 4222 5,9 933 1,3 929 99,6 445 47,9
Korkea-aste 130017 98579 75,8 5039 5,1 904 0,9 894 98,9 359 40,2
Yhteensä 261550 184935 70,7 10060 5,4 2010 1,1 1993 99,2 888 44,6

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja koulutusasteen mukaan

Syntymäalue

Seulontaketju

Ikä- ja riskiryhmäseulonta

2024

Syntymäalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Afrikka 2919 1429 49,0 95 6,6 35 2,4 29 82,9 8 27,6
Oseania 99 52 52,5 6 11,5 1 1,9 1 100,0 0 0,0
Amerikka 1413 818 57,9 36 4,4 30 3,7 24 80,0 5 20,8
Aasia 12134 6495 53,5 385 5,9 173 2,7 151 87,3 61 40,4
Muu Eurooppa 19217 12075 62,8 637 5,3 354 2,9 309 87,3 87 28,2
Suomi 256229 194743 76,0 10415 5,3 5981 3,1 5071 84,8 1328 26,2
Tuntematon 99 66 66,7 2 3,0 3 4,5 3 100,0 2 66,7
Yhteensä 292110 215678 73,8 11576 5,4 6577 3,0 5588 85,0 1491 26,7

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja syntymäalueen mukaan

2023

Syntymäalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Afrikka 2753 1328 48,2 72 5,4 22 1,7 20 90,9 4 20,0
Oseania 89 45 50,6 4 8,9 1 2,2 0 0,0 0
Amerikka 1362 786 57,7 58 7,4 28 3,6 22 78,6 6 27,3
Aasia 10713 5851 54,6 311 5,3 158 2,7 138 87,3 52 37,7
Muu Eurooppa 18618 11812 63,4 645 5,5 343 2,9 301 87,8 106 35,2
Suomi 253304 190839 75,3 10062 5,3 5412 2,8 4812 88,9 1458 30,3
Tuntematon 91 65 71,4 4 6,2 1 1,5 1 100,0 0 0,0
Yhteensä 286930 210726 73,4 11156 5,3 5965 2,8 5294 88,8 1626 30,7

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja syntymäalueen mukaan

2022

Syntymäalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Afrikka 2518 1154 45,8 59 5,1 28 2,4 28 100,0 4 14,3
Oseania 102 57 55,9 1 1,8 0 0,0 0 0
Amerikka 1279 713 55,7 47 6,6 15 2,1 13 86,7 4 30,8
Aasia 9445 5128 54,3 266 5,2 141 2,7 137 97,2 51 37,2
Muu Eurooppa 18281 11431 62,5 623 5,5 344 3,0 332 96,5 110 33,1
Suomi 257849 191672 74,3 10115 5,3 5099 2,7 4916 96,4 1512 30,8
Tuntematon 79 51 64,6 1 2,0 1 2,0 1 100,0 0 0,0
Yhteensä 289553 210206 72,6 11112 5,3 5628 2,7 5427 96,4 1681 31,0

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja syntymäalueen mukaan

2021

Syntymäalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Afrikka 2149 1036 48,2 52 5,0 25 2,4 25 100,0 10 40,0
Oseania 102 57 55,9 2 3,5 2 3,5 2 100,0 1 50,0
Amerikka 1181 659 55,8 39 5,9 19 2,9 18 94,7 6 33,3
Aasia 8538 4959 58,1 260 5,2 136 2,7 128 94,1 57 44,5
Muu Eurooppa 17463 11148 63,8 637 5,7 297 2,7 280 94,3 111 39,6
Suomi 238869 178822 74,9 10213 5,7 4580 2,6 4316 94,2 1395 32,3
Tuntematon 75 46 61,3 3 6,5 1 2,2 1 100,0 0 0,0
Yhteensä 268377 196727 73,3 11206 5,7 5060 2,6 4770 94,3 1580 33,1

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja syntymäalueen mukaan

2020

Syntymäalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Afrikka 2321 1119 48,2 69 6,2 12 1,1 12 100,0 5 41,7
Oseania 80 33 41,2 2 6,1 0 0,0 0 0
Amerikka 1035 557 53,8 41 7,4 6 1,1 6 100,0 2 33,3
Aasia 7965 4403 55,3 251 5,7 57 1,3 54 94,7 27 50,0
Muu Eurooppa 16723 10291 61,5 586 5,7 128 1,2 128 100,0 62 48,4
Suomi 233355 168487 72,2 9110 5,4 1806 1,1 1792 99,2 791 44,1
Tuntematon 71 45 63,4 1 2,2 1 2,2 1 100,0 1 100,0
Yhteensä 261550 184935 70,7 10060 5,4 2010 1,1 1993 99,2 888 44,6

Ryhmitelty pylväskaavio osallistumisprosentista ikäryhmittäin ja syntymäalueen mukaan

Yhteistyöalueet

Seulontaketju

2024

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 119440 87443 73,2 4851 5,5 943 1,1 891 94,5 336 37,7
Itä-Suomi 38724 27639 71,4 1519 5,5 377 1,4 345 91,5 132 38,3
Länsi-Suomi 42407 31834 75,1 1752 5,5 369 1,2 179 48,5 69 38,5
Pohjois-Suomi 34429 25859 75,1 1318 5,1 312 1,2 245 78,5 106 43,3
Sisä-Suomi 44267 32327 73,0 1936 6,0 438 1,4 411 93,8 153 37,2
Yhteensä 279267 205102 73,4 11376 5,5 2439 1,2 2071 84,9 796 38,4
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 5527 4555 82,4 8 0,2 2217 48,7 2085 94,0 421 20,2
Itä-Suomi 1632 1316 80,6 90 6,8 544 41,3 489 89,9 82 16,8
Länsi-Suomi 1586 1339 84,4 0 0,0 545 40,7 220 40,4 46 20,9
Pohjois-Suomi 742 607 81,8 25 4,1 85 14,0 72 84,7 19 26,4
Sisä-Suomi 1768 1485 84,0 0 0,0 734 49,4 651 88,7 127 19,5
Yhteensä 11255 9302 82,6 123 1,3 4125 44,3 3517 85,3 695 19,8

Pistekuvio osallistumisprosentista yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 117191 86323 73,7 5125 5,9 990 1,1 945 95,5 350 37,0
Itä-Suomi 38539 26910 69,8 1470 5,5 362 1,3 348 96,1 141 40,5
Länsi-Suomi 42406 32156 75,8 1687 5,2 416 1,3 308 74,0 164 53,2
Pohjois-Suomi 33994 24885 73,2 1048 4,2 255 1,0 220 86,3 82 37,3
Sisä-Suomi 43656 31317 71,7 1682 5,4 418 1,3 407 97,4 168 41,3
Yhteensä 275786 201591 73,1 11012 5,5 2441 1,2 2228 91,3 905 40,6
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 4277 3501 81,9 5 0,1 1653 47,2 1591 96,2 333 20,9
Itä-Suomi 1146 879 76,7 24 2,7 346 39,4 335 96,8 61 18,2
Länsi-Suomi 1791 1573 87,8 15 1,0 725 46,1 378 52,1 158 41,8
Pohjois-Suomi 623 510 81,9 54 10,6 62 12,2 56 90,3 11 19,6
Sisä-Suomi 1689 1405 83,2 2 0,1 709 50,5 678 95,6 148 21,8
Yhteensä 9526 7868 82,6 100 1,3 3495 44,4 3038 86,9 711 23,4

Pistekuvio osallistumisprosentista yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 117556 84605 72,0 5003 5,9 870 1,0 844 97,0 368 43,6
Itä-Suomi 39062 27378 70,1 1664 6,1 279 1,0 275 98,6 106 38,5
Länsi-Suomi 42394 31447 74,2 1604 5,1 401 1,3 393 98,0 167 42,5
Pohjois-Suomi 34657 25475 73,5 872 3,4 259 1,0 237 91,5 96 40,5
Sisä-Suomi 43493 31584 72,6 1755 5,6 282 0,9 276 97,9 134 48,6
Yhteensä 277162 200489 72,3 10898 5,4 2091 1,0 2025 96,8 871 43,0
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 5336 4106 76,9 15 0,4 1853 45,1 1782 96,2 439 24,6
Itä-Suomi 1323 968 73,2 47 4,9 329 34,0 319 97,0 53 16,6
Länsi-Suomi 1641 1388 84,6 45 3,2 526 37,9 510 97,0 120 23,5
Pohjois-Suomi 469 387 82,5 32 8,3 41 10,6 40 97,6 17 42,5
Sisä-Suomi 1977 1590 80,4 27 1,7 761 47,9 725 95,3 176 24,3
Yhteensä 10746 8439 78,5 166 2,0 3510 41,6 3376 96,2 805 23,8

Pistekuvio osallistumisprosentista yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 113905 82407 72,3 5027 6,1 966 1,2 934 96,7 439 47,0
Itä-Suomi 33981 23898 70,3 1361 5,7 257 1,1 230 89,5 100 43,5
Länsi-Suomi 39680 29585 74,6 1786 6,0 285 1,0 248 87,0 139 56,0
Pohjois-Suomi 30492 22546 73,9 797 3,5 197 0,9 125 63,5 71 56,8
Sisä-Suomi 37652 27932 74,2 1700 6,1 326 1,2 321 98,5 146 45,5
Yhteensä 255710 186368 72,9 10671 5,7 2031 1,1 1858 91,5 895 48,2
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 6570 5170 78,7 17 0,3 1846 35,7 1774 96,1 427 24,1
Itä-Suomi 1184 960 81,1 140 14,6 278 29,0 269 96,8 65 24,2
Länsi-Suomi 1394 1193 85,6 227 19,0 225 18,9 203 90,2 53 26,1
Pohjois-Suomi 590 484 82,0 53 11,0 21 4,3 15 71,4 7 46,7
Sisä-Suomi 1518 1462 96,3 42 2,9 646 44,2 644 99,7 128 19,9
Yhteensä 11256 9269 82,3 479 5,2 3016 32,5 2905 96,3 680 23,4

Pistekuvio osallistumisprosentista yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 113683 79740 70,1 5015 6,3 662 0,8 646 97,6 330 51,1
Itä-Suomi 34161 23532 68,9 1186 5,0 228 1,0 228 100,0 98 43,0
Länsi-Suomi 39950 29005 72,6 1380 4,8 288 1,0 288 100,0 139 48,3
Pohjois-Suomi 30861 22419 72,6 441 2,0 183 0,8 183 100,0 85 46,4
Sisä-Suomi 37707 26582 70,5 1710 6,4 255 1,0 255 100,0 124 48,6
Yhteensä 256362 181278 70,7 9732 5,4 1616 0,9 1600 99,0 776 48,5
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 493 315 63,9 29 9,2 52 16,5 52 100,0 16 30,8
Itä-Suomi 1046 351 33,6 21 6,0 50 14,2 50 100,0 7 14,0
Länsi-Suomi 1403 1171 83,5 179 15,3 195 16,7 195 100,0 55 28,2
Pohjois-Suomi 422 347 82,2 23 6,6 23 6,6 22 95,7 16 72,7
Sisä-Suomi 412 357 86,7 43 12,0 61 17,1 61 100,0 14 23,0
Yhteensä 3776 2541 67,3 295 11,6 381 15,0 380 99,7 108 28,4

Pistekuvio osallistumisprosentista yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Seulontatulokset

Osuudet seulontaan osallistuneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 87443 943 1,1 4851 5,5 81647 93,4 2 0,0 87341 99,9 5782 6,6
Itä-Suomi 27639 377 1,4 1519 5,5 25719 93,1 24 0,1 27431 99,2 1849 6,7
Länsi-Suomi 31834 369 1,2 1752 5,5 29709 93,3 4 0,0 30025 94,3 1996 6,6
Pohjois-Suomi 25859 312 1,2 1318 5,1 24224 93,7 5 0,0 11940 46,2 939 7,9
Sisä-Suomi 32327 438 1,4 1936 6,0 29950 92,6 3 0,0 32325 100,0 2372 7,3
Yhteensä 205102 2439 1,2 11376 5,5 191249 93,2 38 0,0 189062 92,2 12938 6,8
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 4555 2217 48,7 8 0,2 2329 51,1 1 0,0 4552 99,9 2225 48,9
Itä-Suomi 1316 544 41,3 90 6,8 679 51,6 3 0,2 1305 99,2 630 48,3
Länsi-Suomi 1339 545 40,7 0 0,0 794 59,3 0 0,0 1339 100,0 545 40,7
Pohjois-Suomi 607 85 14,0 25 4,1 497 81,9 0 0,0 300 49,4 54 18,0
Sisä-Suomi 1485 734 49,4 0 0,0 751 50,6 0 0,0 1482 99,8 731 49,3
Yhteensä 9302 4125 44,3 123 1,3 5050 54,3 4 0,0 8978 96,5 4185 46,6

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 86323 990 1,1 5125 5,9 80202 92,9 6 0,0 86202 99,9 6103 7,1
Itä-Suomi 26910 362 1,3 1470 5,5 25064 93,1 14 0,1 26561 98,7 1791 6,7
Länsi-Suomi 32156 416 1,3 1687 5,2 30020 93,4 33 0,1 22946 71,4 1565 6,8
Pohjois-Suomi 24885 255 1,0 1048 4,2 23554 94,7 28 0,1 1 0,0 0 0,0
Sisä-Suomi 31317 418 1,3 1682 5,4 29216 93,3 1 0,0 30687 98,0 2072 6,8
Yhteensä 201591 2441 1,2 11012 5,5 188056 93,3 82 0,0 166397 82,5 11531 6,9
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 3501 1653 47,2 5 0,1 1843 52,6 0 0,0 3499 99,9 1658 47,4
Itä-Suomi 879 346 39,4 24 2,7 501 57,0 8 0,9 874 99,4 369 42,2
Länsi-Suomi 1573 725 46,1 15 1,0 832 52,9 1 0,1 1324 84,2 686 51,8
Pohjois-Suomi 510 62 12,2 54 10,6 393 77,1 1 0,2 0 0,0 0
Sisä-Suomi 1405 709 50,5 2 0,1 694 49,4 0 0,0 1390 98,9 709 51,0
Yhteensä 7868 3495 44,4 100 1,3 4263 54,2 10 0,1 7087 90,1 3422 48,3

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 84605 870 1,0 5003 5,9 78730 93,1 2 0,0 84396 99,8 5861 6,9
Itä-Suomi 27378 279 1,0 1664 6,1 25413 92,8 22 0,1 25157 91,9 1689 6,7
Länsi-Suomi 31447 401 1,3 1604 5,1 29405 93,5 37 0,1 19939 63,4 1358 6,8
Pohjois-Suomi 25475 259 1,0 872 3,4 24276 95,3 68 0,3 1 0,0 0 0,0
Sisä-Suomi 31584 282 0,9 1755 5,6 29527 93,5 20 0,1 26957 85,4 1833 6,8
Yhteensä 200489 2091 1,0 10898 5,4 187351 93,4 149 0,1 156450 78,0 10741 6,9
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 4106 1853 45,1 15 0,4 2238 54,5 0 0,0 4102 99,9 1861 45,4
Itä-Suomi 968 329 34,0 47 4,9 588 60,7 4 0,4 879 90,8 335 38,1
Länsi-Suomi 1388 526 37,9 45 3,2 817 58,9 0 0,0 1068 76,9 494 46,3
Pohjois-Suomi 387 41 10,6 32 8,3 313 80,9 1 0,3 0 0,0 0
Sisä-Suomi 1590 761 47,9 27 1,7 801 50,4 1 0,1 1459 91,8 740 50,7
Yhteensä 8439 3510 41,6 166 2,0 4757 56,4 6 0,1 7508 89,0 3430 45,7

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 82407 966 1,2 5027 6,1 76411 92,7 3 0,0 77948 94,6 5846 7,5
Itä-Suomi 23898 257 1,1 1361 5,7 22268 93,2 12 0,1 11993 50,2 914 7,6
Länsi-Suomi 29585 285 1,0 1786 6,0 27471 92,9 43 0,1 18930 64,0 1485 7,8
Pohjois-Suomi 22546 197 0,9 797 3,5 21483 95,3 69 0,3 5 0,0 0 0,0
Sisä-Suomi 27932 326 1,2 1700 6,1 25895 92,7 11 0,0 23968 85,8 1831 7,6
Yhteensä 186368 2031 1,1 10671 5,7 173528 93,1 138 0,1 132844 71,3 10076 7,6
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 5170 1846 35,7 17 0,3 3307 64,0 0 0,0 5027 97,2 1838 36,6
Itä-Suomi 960 278 29,0 140 14,6 538 56,0 4 0,4 654 68,1 335 51,2
Länsi-Suomi 1193 225 18,9 227 19,0 740 62,0 1 0,1 817 68,5 367 44,9
Pohjois-Suomi 484 21 4,3 53 11,0 409 84,5 1 0,2 3 0,6 0 0,0
Sisä-Suomi 1462 646 44,2 42 2,9 774 52,9 0 0,0 1313 89,8 638 48,6
Yhteensä 9269 3016 32,5 479 5,2 5768 62,2 6 0,1 7814 84,3 3178 40,7

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 79740 662 0,8 5015 6,3 74051 92,9 12 0 69128 86,7 5324 7,7
Itä-Suomi 23532 228 1,0 1186 5,0 22116 94,0 2 0 11666 49,6 858 7,4
Länsi-Suomi 29005 288 1,0 1380 4,8 27334 94,2 3 0 15050 51,9 1119 7,4
Pohjois-Suomi 22419 183 0,8 441 2,0 21795 97,2 0 0 15 0,1 4 26,7
Sisä-Suomi 26582 255 1,0 1710 6,4 24617 92,6 0 0 22233 83,6 1753 7,9
Yhteensä 181278 1616 0,9 9732 5,4 169913 93,7 17 0 118092 65,1 9058 7,7
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 315 52 16,5 29 9,2 234 74,3 0 0 84 26,7 24 28,6
Itä-Suomi 351 50 14,2 21 6,0 280 79,8 0 0 218 62,1 45 20,6
Länsi-Suomi 1171 195 16,7 179 15,3 797 68,1 0 0 746 63,7 294 39,4
Pohjois-Suomi 347 23 6,6 23 6,6 301 86,7 0 0 0 0,0 0
Sisä-Suomi 357 61 17,1 43 12,0 253 70,9 0 0 232 65,0 80 34,5
Yhteensä 2541 381 15,0 295 11,6 1865 73,4 0 0 1280 50,4 443 34,6

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Histologiset löydökset

Osuudet lähetteen saaneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 943 12 1,3 14 1,5 310 32,9 234 24,8 314 33,3 7 0,7 52 5,5
Itä-Suomi 377 5 1,3 5 1,3 122 32,4 150 39,8 50 13,3 13 3,4 32 8,5
Länsi-Suomi 369 2 0,5 5 1,4 62 16,8 54 14,6 48 13,0 8 2,2 190 51,5
Pohjois-Suomi 312 4 1,3 5 1,6 97 31,1 57 18,3 76 24,4 6 1,9 67 21,5
Sisä-Suomi 438 4 0,9 4 0,9 145 33,1 117 26,7 134 30,6 7 1,6 27 6,2
Yhteensä 2439 27 1,1 33 1,4 736 30,2 612 25,1 622 25,5 41 1,7 368 15,1
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 2217 14 0,6 18 0,8 389 17,5 561 25,3 1075 48,5 28 1,3 132 6,0
Itä-Suomi 544 1 0,2 1 0,2 80 14,7 268 49,3 103 18,9 36 6,6 55 10,1
Länsi-Suomi 545 0 0,0 2 0,4 44 8,1 38 7,0 97 17,8 39 7,2 325 59,6
Pohjois-Suomi 85 0 0,0 0 0,0 19 22,4 15 17,6 36 42,4 2 2,4 13 15,3
Sisä-Suomi 734 1 0,1 5 0,7 121 16,5 137 18,7 364 49,6 23 3,1 83 11,3
Yhteensä 4125 16 0,4 26 0,6 653 15,8 1019 24,7 1675 40,6 128 3,1 608 14,7

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 990 15 1,5 11 1,1 324 32,7 296 29,9 291 29,4 8 0,8 45 4,5
Itä-Suomi 362 4 1,1 2 0,6 135 37,3 155 42,8 40 11,0 12 3,3 14 3,9
Länsi-Suomi 416 5 1,2 9 2,2 150 36,1 50 12,0 81 19,5 13 3,1 108 26,0
Pohjois-Suomi 255 2 0,8 6 2,4 74 29,0 35 13,7 97 38,0 6 2,4 35 13,7
Sisä-Suomi 418 4 1,0 8 1,9 156 37,3 118 28,2 111 26,6 10 2,4 11 2,6
Yhteensä 2441 30 1,2 36 1,5 839 34,4 654 26,8 620 25,4 49 2,0 213 8,7
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 1653 9 0,5 11 0,7 313 18,9 432 26,1 802 48,5 24 1,5 62 3,8
Itä-Suomi 346 1 0,3 2 0,6 58 16,8 197 56,9 56 16,2 21 6,1 11 3,2
Länsi-Suomi 725 3 0,4 3 0,4 152 21,0 47 6,5 130 17,9 43 5,9 347 47,9
Pohjois-Suomi 62 0 0,0 0 0,0 11 17,7 9 14,5 36 58,1 0 0,0 6 9,7
Sisä-Suomi 709 2 0,3 5 0,7 141 19,9 164 23,1 316 44,6 50 7,1 31 4,4
Yhteensä 3495 15 0,4 21 0,6 675 19,3 849 24,3 1340 38,3 138 3,9 457 13,1

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 870 9 1,0 15 1,7 344 39,5 240 27,6 231 26,6 5 0,6 26 3,0
Itä-Suomi 279 0 0,0 8 2,9 98 35,1 114 40,9 41 14,7 14 5,0 4 1,4
Länsi-Suomi 401 3 0,7 8 2,0 156 38,9 91 22,7 112 27,9 23 5,7 8 2,0
Pohjois-Suomi 259 6 2,3 2 0,8 88 34,0 62 23,9 75 29,0 4 1,5 22 8,5
Sisä-Suomi 282 1 0,4 7 2,5 126 44,7 66 23,4 68 24,1 8 2,8 6 2,1
Yhteensä 2091 19 0,9 40 1,9 812 38,8 573 27,4 527 25,2 54 2,6 66 3,2
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 1853 8 0,4 26 1,4 405 21,9 525 28,3 793 42,8 25 1,3 71 3,8
Itä-Suomi 329 1 0,3 2 0,6 50 15,2 188 57,1 54 16,4 24 7,3 10 3,0
Länsi-Suomi 526 2 0,4 5 1,0 113 21,5 101 19,2 235 44,7 54 10,3 16 3,0
Pohjois-Suomi 41 0 0,0 0 0,0 17 41,5 7 17,1 14 34,1 2 4,9 1 2,4
Sisä-Suomi 761 0 0,0 6 0,8 170 22,3 153 20,1 342 44,9 54 7,1 36 4,7
Yhteensä 3510 11 0,3 39 1,1 755 21,5 974 27,7 1438 41,0 159 4,5 134 3,8

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 966 17 1,8 12 1,2 410 42,4 252 26,1 238 24,6 5 0,5 32 3,3
Itä-Suomi 257 8 3,1 2 0,8 90 35,0 80 31,1 42 16,3 8 3,1 27 10,5
Länsi-Suomi 285 3 1,1 6 2,1 130 45,6 54 18,9 47 16,5 8 2,8 37 13,0
Pohjois-Suomi 197 2 1,0 1 0,5 68 34,5 31 15,7 20 10,2 3 1,5 72 36,5
Sisä-Suomi 326 8 2,5 7 2,1 131 40,2 77 23,6 76 23,3 22 6,7 5 1,5
Yhteensä 2031 38 1,9 28 1,4 829 40,8 494 24,3 423 20,8 46 2,3 173 8,5
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 1846 8 0,4 19 1,0 400 21,7 511 27,7 813 44,0 23 1,2 72 3,9
Itä-Suomi 278 0 0,0 3 1,1 62 22,3 151 54,3 37 13,3 16 5,8 9 3,2
Länsi-Suomi 225 1 0,4 3 1,3 49 21,8 44 19,6 82 36,4 24 10,7 22 9,8
Pohjois-Suomi 21 1 4,8 1 4,8 5 23,8 2 9,5 5 23,8 1 4,8 6 28,6
Sisä-Suomi 646 3 0,5 4 0,6 121 18,7 145 22,4 292 45,2 79 12,2 2 0,3
Yhteensä 3016 13 0,4 30 1,0 637 21,1 853 28,3 1229 40,7 143 4,7 111 3,7

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 662 17 2,6 15 2,3 298 45,0 149 22,5 157 23,7 10 1,5 16 2,4
Itä-Suomi 228 1 0,4 6 2,6 91 39,9 68 29,8 34 14,9 28 12,3 0 0,0
Länsi-Suomi 288 5 1,7 7 2,4 127 44,1 52 18,1 57 19,8 40 13,9 0 0,0
Pohjois-Suomi 183 1 0,5 2 1,1 82 44,8 36 19,7 46 25,1 16 8,7 0 0,0
Sisä-Suomi 255 3 1,2 6 2,4 115 45,1 44 17,3 53 20,8 34 13,3 0 0,0
Yhteensä 1616 27 1,7 36 2,2 713 44,1 349 21,6 347 21,5 128 7,9 16 1,0
Riskiryhmäseulonta
Yhteistyöalue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Etelä-Suomi 52 0 0,0 0 0,0 16 30,8 11 21,2 18 34,6 7 13,5 0 0,0
Itä-Suomi 50 0 0,0 0 0,0 7 14,0 28 56,0 7 14,0 8 16,0 0 0,0
Länsi-Suomi 195 1 0,5 2 1,0 52 26,7 34 17,4 68 34,9 38 19,5 0 0,0
Pohjois-Suomi 23 1 4,3 1 4,3 14 60,9 1 4,3 2 8,7 3 13,0 1 4,3
Sisä-Suomi 61 0 0,0 0 0,0 14 23,0 16 26,2 22 36,1 9 14,8 0 0,0
Yhteensä 381 2 0,5 3 0,8 103 27,0 90 23,6 117 30,7 65 17,1 1 0,3

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta yhteistyöalueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Hyvinvointialueet

Seulontaketju

2024

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1545 1235 79,9 77 6,2 6 0,5 0 0,0 0
Etelä-Karjala 5942 4560 76,7 230 5,0 59 1,3 49 83,1 20 40,8
Etelä-Pohjanmaa 8922 7315 82,0 403 5,5 95 1,3 89 93,7 38 42,7
Etelä-Savo 6029 4955 82,2 302 6,1 63 1,3 57 90,5 23 40,4
Helsingin kaupunki 38382 27514 71,7 1753 6,4 277 1,0 260 93,9 105 40,4
Itä-Uusimaa 5125 3909 76,3 179 4,6 24 0,6 23 95,8 9 39,1
Kainuu 3305 2594 78,5 72 2,8 13 0,5 10 76,9 6 60,0
Kanta-Häme 8312 5814 69,9 361 6,2 88 1,5 80 90,9 30 37,5
Keski-Pohjanmaa 3114 2152 69,1 107 5,0 30 1,4 28 93,3 12 42,9
Keski-Suomi 13086 9182 70,2 482 5,2 111 1,2 91 82,0 32 35,2
Keski-Uusimaa 10808 8294 76,7 416 5,0 89 1,1 87 97,8 34 39,1
Kymenlaakso 7751 5968 77,0 317 5,3 63 1,1 57 90,5 24 42,1
Lappi 8555 6825 79,8 485 7,1 123 1,8 100 81,3 34 34,0
Länsi-Uusimaa 26151 19429 74,3 917 4,7 181 0,9 174 96,1 55 31,6
Pirkanmaa 27033 19198 71,0 1172 6,1 255 1,3 242 94,9 85 35,1
Pohjanmaa 8088 5841 72,2 267 4,6 80 1,4 78 97,5 33 42,3
Pohjois-Karjala 7572 5135 67,8 205 4,0 93 1,8 91 97,8 37 40,7
Pohjois-Pohjanmaa 19455 14288 73,4 654 4,6 146 1,0 107 73,3 54 50,5
Pohjois-Savo 12037 8367 69,5 530 6,3 110 1,3 106 96,4 40 37,7
Päijät-Häme 9996 6817 68,2 423 6,2 111 1,6 107 96,4 38 35,5
Satakunta 10022 7170 71,5 420 5,9 99 1,4 97 98,0 34 35,1
Vantaa ja Kerava 15285 10952 71,7 616 5,6 139 1,3 134 96,4 51 38,1
Varsinais-Suomi 24297 18823 77,5 1065 5,7 190 1,0 4 2,1 2 50,0
Yhteensä 280812 206337 73,5 11453 5,6 2445 1,2 2071 84,7 796 38,4
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 43 39 90,7 0 0,0 7 17,9 0 0,0 0
Etelä-Karjala 270 223 82,6 0 0,0 101 45,3 85 84,2 11 12,9
Etelä-Pohjanmaa 368 328 89,1 0 0,0 119 36,3 106 89,1 22 20,8
Etelä-Savo 277 237 85,6 84 35,4 16 6,8 16 100,0 5 31,2
Helsingin kaupunki 1972 1613 81,8 3 0,2 797 49,4 748 93,9 146 19,5
Itä-Uusimaa 223 183 82,1 0 0,0 93 50,8 91 97,8 32 35,2
Kainuu 47 38 80,9 4 10,5 2 5,3 2 100,0 1 50,0
Kanta-Häme 315 259 82,2 0 0,0 126 48,6 108 85,7 19 17,6
Keski-Pohjanmaa 63 48 76,2 0 0,0 8 16,7 5 62,5 2 40,0
Keski-Suomi 538 443 82,3 0 0,0 198 44,7 165 83,3 24 14,5
Keski-Uusimaa 443 364 82,2 2 0,5 175 48,1 170 97,1 62 36,5
Kymenlaakso 407 340 83,5 0 0,0 152 44,7 144 94,7 27 18,8
Lappi 211 178 84,4 4 2,2 29 16,3 24 82,8 5 20,8
Länsi-Uusimaa 1104 915 82,9 2 0,2 414 45,2 396 95,7 70 17,7
Pirkanmaa 1085 898 82,8 0 0,0 489 54,5 437 89,4 86 19,7
Pohjanmaa 264 205 77,7 0 0,0 23 11,2 22 95,7 10 45,5
Pohjois-Karjala 332 242 72,9 2 0,8 125 51,7 121 96,8 19 15,7
Pohjois-Pohjanmaa 421 343 81,5 17 5,0 46 13,4 41 89,1 11 26,8
Pohjois-Savo 485 394 81,2 4 1,0 205 52,0 187 91,2 34 18,2
Päijät-Häme 398 341 85,7 0 0,0 183 53,7 169 92,3 28 16,6
Satakunta 401 345 86,0 0 0,0 202 58,6 197 97,5 36 18,3
Vantaa ja Kerava 710 576 81,1 1 0,2 302 52,4 282 93,4 45 16,0
Varsinais-Suomi 921 789 85,7 0 0,0 320 40,6 1 0,3 0 0,0
Yhteensä 11298 9341 82,7 123 1,3 4132 44,2 3517 85,1 695 19,8

Pistekuvio osallistumisprosentista hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1581 1235 78,1 41 3,3 27 2,2 26 96,3 9 34,6
Etelä-Karjala 5922 4574 77,2 242 5,3 54 1,2 53 98,1 5 9,4
Etelä-Pohjanmaa 8907 7037 79,0 373 5,3 82 1,2 80 97,6 40 50,0
Etelä-Savo 6052 5032 83,1 308 6,1 48 1,0 47 97,9 26 55,3
Helsingin kaupunki 37770 27385 72,5 1802 6,6 333 1,2 311 93,4 113 36,3
Itä-Uusimaa 5047 3870 76,7 188 4,9 37 1,0 36 97,3 17 47,2
Kainuu 3222 2464 76,5 72 2,9 20 0,8 12 60,0 1 8,3
Kanta-Häme 8288 5677 68,5 292 5,1 82 1,4 79 96,3 28 35,4
Keski-Pohjanmaa 2995 2145 71,6 86 4,0 27 1,3 27 100,0 12 44,4
Keski-Suomi 12867 8702 67,6 413 4,7 131 1,5 125 95,4 38 30,4
Keski-Uusimaa 10638 8045 75,6 490 6,1 84 1,0 80 95,2 38 47,5
Kymenlaakso 7718 5967 77,3 346 5,8 56 0,9 53 94,6 22 41,5
Lappi 8633 6208 71,9 340 5,5 80 1,3 63 78,8 26 41,3
Länsi-Uusimaa 25305 18762 74,1 953 5,1 174 0,9 168 96,6 66 39,3
Pirkanmaa 26461 18603 70,3 1017 5,5 254 1,4 248 97,6 100 40,3
Pohjanmaa 8156 6222 76,3 265 4,3 41 0,7 37 90,2 15 40,5
Pohjois-Karjala 7651 4926 64,4 240 4,9 80 1,6 77 96,2 39 50,6
Pohjois-Pohjanmaa 19144 14068 73,5 550 3,9 128 0,9 118 92,2 43 36,4
Pohjois-Savo 11969 8250 68,9 509 6,2 103 1,2 99 96,1 38 38,4
Päijät-Häme 10080 7055 70,0 433 6,1 128 1,8 121 94,5 40 33,1
Satakunta 10081 7317 72,6 402 5,5 149 2,0 147 98,7 57 38,8
Vantaa ja Kerava 14711 10665 72,5 671 6,3 124 1,2 123 99,2 49 39,8
Varsinais-Suomi 24169 18617 77,0 1020 5,5 226 1,2 124 54,9 92 74,2
Yhteensä 277367 202826 73,1 11053 5,4 2468 1,2 2254 91,3 914 40,6
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 37 32 86,5 3 9,4 2 6,2 2 100,0 1 50,0
Etelä-Karjala 69 57 82,6 0 0,0 14 24,6 12 85,7 3 25,0
Etelä-Pohjanmaa 345 288 83,5 2 0,7 91 31,6 84 92,3 22 26,2
Etelä-Savo 172 148 86,0 18 12,2 11 7,4 11 100,0 5 45,5
Helsingin kaupunki 1493 1230 82,4 4 0,3 584 47,5 557 95,4 104 18,7
Itä-Uusimaa 172 130 75,6 0 0,0 55 42,3 54 98,2 17 31,5
Kainuu 64 48 75,0 4 8,3 6 12,5 6 100,0 1 16,7
Kanta-Häme 294 249 84,7 0 0,0 127 51,0 118 92,9 22 18,6
Keski-Pohjanmaa 78 63 80,8 6 9,5 7 11,1 7 100,0 0 0,0
Keski-Suomi 522 411 78,7 0 0,0 189 46,0 183 96,8 27 14,8
Keski-Uusimaa 399 318 79,7 0 0,0 153 48,1 147 96,1 43 29,3
Kymenlaakso 362 304 84,0 0 0,0 131 43,1 128 97,7 14 10,9
Lappi 136 106 77,9 12 11,3 19 17,9 18 94,7 6 33,3
Länsi-Uusimaa 844 686 81,3 0 0,0 310 45,2 297 95,8 67 22,6
Pirkanmaa 1050 868 82,7 0 0,0 491 56,6 476 96,9 104 21,8
Pohjanmaa 267 222 83,1 11 5,0 37 16,7 33 89,2 7 21,2
Pohjois-Karjala 383 279 72,8 2 0,7 138 49,5 133 96,4 28 21,1
Pohjois-Pohjanmaa 345 293 84,9 32 10,9 30 10,2 25 83,3 4 16,0
Pohjois-Savo 69 41 59,4 4 9,8 8 19,5 8 100,0 1 12,5
Päijät-Häme 372 301 80,9 0 0,0 167 55,5 163 97,6 40 24,5
Satakunta 445 386 86,7 0 0,0 237 61,4 235 99,2 51 21,7
Vantaa ja Kerava 566 475 83,9 1 0,2 239 50,3 233 97,5 45 19,3
Varsinais-Suomi 1079 965 89,4 4 0,4 451 46,7 110 24,4 100 90,9
Yhteensä 9563 7900 82,6 103 1,3 3497 44,3 3040 86,9 712 23,4

Pistekuvio osallistumisprosentista hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1611 1252 77,7 46 3,7 26 2,1 25 96,2 5 20,0
Etelä-Karjala 5990 4328 72,3 270 6,2 17 0,4 17 100,0 2 11,8
Etelä-Pohjanmaa 8797 6716 76,3 345 5,1 53 0,8 53 100,0 21 39,6
Etelä-Savo 6205 4790 77,2 285 5,9 48 1,0 48 100,0 17 35,4
Helsingin kaupunki 37763 26753 70,8 1758 6,6 330 1,2 321 97,3 132 41,1
Itä-Uusimaa 5197 3856 74,2 182 4,7 31 0,8 31 100,0 12 38,7
Kainuu 3327 2486 74,7 71 2,9 17 0,7 17 100,0 7 41,2
Kanta-Häme 8416 6057 72,0 316 5,2 47 0,8 45 95,7 20 44,4
Keski-Pohjanmaa 3187 2388 74,9 69 2,9 19 0,8 19 100,0 7 36,8
Keski-Suomi 12927 9232 71,4 568 6,2 77 0,8 76 98,7 27 35,5
Keski-Uusimaa 10531 7849 74,5 368 4,7 73 0,9 71 97,3 33 46,5
Kymenlaakso 7995 6007 75,1 370 6,2 69 1,1 67 97,1 27 40,3
Lappi 8593 6229 72,5 225 3,6 62 1,0 60 96,8 22 36,7
Länsi-Uusimaa 25483 18495 72,6 997 5,4 143 0,8 136 95,1 60 44,1
Pirkanmaa 26280 18811 71,6 1094 5,8 182 1,0 178 97,8 93 52,2
Pohjanmaa 8067 6164 76,4 270 4,4 63 1,0 63 100,0 29 46,0
Pohjois-Karjala 7691 5127 66,7 310 6,0 69 1,3 67 97,1 29 43,3
Pohjois-Pohjanmaa 19550 14372 73,5 507 3,5 161 1,1 141 87,6 60 42,6
Pohjois-Savo 12239 8229 67,2 501 6,1 85 1,0 84 98,8 33 39,3
Päijät-Häme 10045 7136 71,0 413 5,8 72 1,0 71 98,6 48 67,6
Satakunta 10255 7549 73,6 408 5,4 73 1,0 72 98,6 29 40,3
Vantaa ja Kerava 14552 10181 70,0 645 6,3 135 1,3 130 96,3 54 41,5
Varsinais-Suomi 24072 17734 73,7 926 5,2 265 1,5 258 97,4 109 42,2
Yhteensä 278773 201741 72,4 10944 5,4 2117 1,0 2050 96,8 876 42,7
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 34 26 76,5 2 7,7 1 3,8 1 100,0 0 0,0
Etelä-Karjala 138 106 76,8 0 0,0 20 18,9 18 90,0 4 22,2
Etelä-Pohjanmaa 402 300 74,6 11 3,7 109 36,3 100 91,7 18 18,0
Etelä-Savo 187 155 82,9 17 11,0 16 10,3 15 93,8 3 20,0
Helsingin kaupunki 1966 1491 75,8 5 0,3 691 46,3 665 96,2 158 23,8
Itä-Uusimaa 248 192 77,4 3 1,6 84 43,8 78 92,9 16 20,5
Kainuu 40 35 87,5 2 5,7 2 5,7 2 100,0 2 100,0
Kanta-Häme 314 260 82,8 6 2,3 127 48,8 120 94,5 27 22,5
Keski-Pohjanmaa 77 62 80,5 2 3,2 4 6,5 4 100,0 1 25,0
Keski-Suomi 604 467 77,3 18 3,9 205 43,9 197 96,1 34 17,3
Keski-Uusimaa 521 403 77,4 2 0,5 201 49,9 193 96,0 64 33,2
Kymenlaakso 117 96 82,1 0 0,0 20 20,8 19 95,0 4 21,1
Lappi 109 87 79,8 9 10,3 10 11,5 10 100,0 8 80,0
Länsi-Uusimaa 1101 860 78,1 2 0,2 376 43,7 361 96,0 77 21,3
Pirkanmaa 1261 1030 81,7 10 1,0 525 51,0 505 96,2 131 25,9
Pohjanmaa 233 195 83,7 19 9,7 14 7,2 14 100,0 1 7,1
Pohjois-Karjala 289 182 63,0 0 0,0 104 57,1 103 99,0 15 14,6
Pohjois-Pohjanmaa 243 203 83,5 19 9,4 25 12,3 24 96,0 6 25,0
Pohjois-Savo 243 164 67,5 12 7,3 4 2,4 4 100,0 1 25,0
Päijät-Häme 479 381 79,5 2 0,5 187 49,1 184 98,4 54 29,3
Satakunta 560 482 86,1 4 0,8 235 48,8 232 98,7 46 19,8
Vantaa ja Kerava 766 577 75,3 1 0,2 274 47,5 264 96,4 62 23,5
Varsinais-Suomi 848 711 83,8 22 3,1 277 39,0 264 95,3 73 27,7
Yhteensä 10780 8465 78,5 168 2,0 3511 41,5 3377 96,2 805 23,8

Pistekuvio osallistumisprosentista hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1383 1069 77,3 51 4,8 13 1,2 7 53,8 5 71,4
Etelä-Karjala 5083 3791 74,6 69 1,8 28 0,7 28 100,0 8 28,6
Etelä-Pohjanmaa 7573 5928 78,3 331 5,6 42 0,7 40 95,2 23 57,5
Etelä-Savo 5178 3750 72,4 176 4,7 36 1,0 35 97,2 11 31,4
Helsingin kaupunki 37239 26570 71,3 1887 7,1 370 1,4 356 96,2 153 43,0
Itä-Uusimaa 5000 3605 72,1 196 5,4 42 1,2 41 97,6 20 48,8
Kainuu 3374 2610 77,4 73 2,8 19 0,7 11 57,9 5 45,5
Kanta-Häme 7332 5223 71,2 286 5,5 55 1,1 52 94,5 27 51,9
Keski-Pohjanmaa 2721 2020 74,2 76 3,8 17 0,8 10 58,8 6 60,0
Keski-Suomi 11094 8068 72,7 570 7,1 102 1,3 102 100,0 45 44,1
Keski-Uusimaa 10324 7627 73,9 420 5,5 71 0,9 70 98,6 42 60,0
Kymenlaakso 7953 6060 76,2 407 6,7 44 0,7 43 97,7 25 58,1
Lappi 7366 5398 73,3 168 3,1 48 0,9 40 83,3 23 57,5
Länsi-Uusimaa 25276 18165 71,9 945 5,2 172 0,9 166 96,5 74 44,6
Pirkanmaa 22747 16781 73,8 1083 6,5 229 1,4 229 100,0 96 41,9
Pohjanmaa 7264 5595 77,0 262 4,7 43 0,8 36 83,7 13 36,1
Pohjois-Karjala 6467 4697 72,6 314 6,7 48 1,0 33 68,8 17 51,5
Pohjois-Pohjanmaa 17031 12518 73,5 480 3,8 113 0,9 64 56,6 37 57,8
Pohjois-Savo 11242 7383 65,7 301 4,1 71 1,0 60 84,5 27 45,0
Päijät-Häme 8441 6074 72,0 429 7,1 95 1,6 90 94,7 49 54,4
Satakunta 10306 7615 73,9 472 6,2 102 1,3 102 100,0 61 59,8
Vantaa ja Kerava 14589 10515 72,1 674 6,4 144 1,4 140 97,2 68 48,6
Varsinais-Suomi 22110 16375 74,1 1052 6,4 140 0,9 110 78,6 65 59,1
Yhteensä 257093 187437 72,9 10722 5,7 2044 1,1 1865 91,2 900 48,3
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 28 21 75,0 5 23,8 0 0,0 0 0
Etelä-Karjala 271 124 45,8 0 0,0 14 11,3 12 85,7 3 25,0
Etelä-Pohjanmaa 252 197 78,2 38 19,3 7 3,6 5 71,4 2 40,0
Etelä-Savo 145 133 91,7 22 16,5 4 3,0 4 100,0 3 75,0
Helsingin kaupunki 2455 1952 79,5 5 0,3 707 36,2 674 95,3 154 22,8
Itä-Uusimaa 285 230 80,7 1 0,4 90 39,1 87 96,7 25 28,7
Kainuu 60 47 78,3 6 12,8 2 4,3 1 50,0 1 100,0
Kanta-Häme 251 250 99,6 2 0,8 126 50,4 126 100,0 26 20,6
Keski-Pohjanmaa 95 81 85,3 7 8,6 1 1,2 1 100,0 0 0,0
Keski-Suomi 539 510 94,6 12 2,4 244 47,8 244 100,0 53 21,7
Keski-Uusimaa 692 545 78,8 1 0,2 194 35,6 185 95,4 45 24,3
Kymenlaakso 164 93 56,7 2 2,2 18 19,4 17 94,4 5 29,4
Lappi 135 116 85,9 14 12,1 9 7,8 9 100,0 4 44,4
Länsi-Uusimaa 1372 1110 80,9 3 0,3 378 34,1 366 96,8 89 24,3
Pirkanmaa 1015 1015 100,0 2 0,2 513 50,5 513 100,0 100 19,5
Pohjanmaa 239 198 82,8 27 13,6 13 6,6 11 84,6 4 36,4
Pohjois-Karjala 301 207 68,8 83 40,1 21 10,1 14 66,7 5 35,7
Pohjois-Pohjanmaa 300 240 80,0 26 10,8 9 3,8 4 44,4 2 50,0
Pohjois-Savo 199 110 55,3 23 20,9 9 8,2 7 77,8 4 57,1
Päijät-Häme 311 308 99,0 3 1,0 176 57,1 175 99,4 42 24,0
Satakunta 291 291 100,0 0 0,0 159 54,6 159 100,0 24 15,1
Vantaa ja Kerava 1020 808 79,2 2 0,2 269 33,3 258 95,9 64 24,8
Varsinais-Suomi 864 704 81,5 200 28,4 53 7,5 33 62,3 25 75,8
Yhteensä 11284 9290 82,3 484 5,2 3016 32,5 2905 96,3 680 23,4

Pistekuvio osallistumisprosentista hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1394 1105 79,3 30 2,7 13 1,2 13 100,0 4 30,8
Etelä-Karjala 5189 3714 71,6 116 3,1 34 0,9 34 100,0 15 44,1
Etelä-Pohjanmaa 7895 6146 77,8 367 6,0 48 0,8 48 100,0 28 58,3
Etelä-Savo 5482 4166 76,0 231 5,5 33 0,8 33 100,0 19 57,6
Helsingin kaupunki 37752 25531 67,6 1937 7,6 239 0,9 228 95,4 105 46,1
Itä-Uusimaa 4978 3643 73,2 229 6,3 27 0,7 27 100,0 16 59,3
Kainuu 3510 2643 75,3 41 1,6 13 0,5 13 100,0 3 23,1
Kanta-Häme 7266 4815 66,3 274 5,7 43 0,9 43 100,0 10 23,3
Keski-Pohjanmaa 2742 2017 73,6 70 3,5 18 0,9 18 100,0 5 27,8
Keski-Suomi 11090 7503 67,7 519 6,9 66 0,9 66 100,0 25 37,9
Keski-Uusimaa 10269 7658 74,6 462 6,0 61 0,8 61 100,0 42 68,9
Kymenlaakso 8164 6095 74,7 117 1,9 49 0,8 49 100,0 25 51,0
Lappi 7379 5370 72,8 100 1,9 35 0,7 35 100,0 20 57,1
Länsi-Uusimaa 24607 17204 69,9 1046 6,1 110 0,6 108 98,2 60 55,6
Pirkanmaa 22546 15621 69,3 1069 6,8 164 1,0 164 100,0 86 52,4
Pohjanmaa 7329 5533 75,5 201 3,6 43 0,8 43 100,0 18 41,9
Pohjois-Karjala 6610 4946 74,8 291 5,9 53 1,1 53 100,0 26 49,1
Pohjois-Pohjanmaa 17230 12389 71,9 230 1,9 117 0,9 117 100,0 57 48,7
Pohjois-Savo 10979 6917 63,0 145 2,1 76 1,1 76 100,0 28 36,8
Päijät-Häme 8580 5782 67,4 393 6,8 46 0,8 46 100,0 19 41,3
Satakunta 10416 7459 71,6 478 6,4 84 1,1 84 100,0 39 46,4
Vantaa ja Kerava 14144 10113 71,5 715 7,1 96 0,9 93 96,9 48 51,6
Varsinais-Suomi 22205 16013 72,1 701 4,4 161 1,0 161 100,0 82 50,9
Yhteensä 257756 182383 70,8 9762 5,4 1629 0,9 1613 99,0 780 48,4
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Kutsuttu
Osallistunut (kutsutuista)
Suositus riskiryhmäseulontaan (osallistuneista)
Lähete kolposkopiaan (osallistuneista)
Käynyt kolposkopiassa (lähetteen saaneista)
Histologinen HSIL tai vakavampi (kolposkopiassa käyneistä)
N N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 18 11 61,1 3 27,3 0 0,0 0 0
Etelä-Karjala 202 107 53,0 27 25,2 7 6,5 7 100,0 4 57,1
Etelä-Pohjanmaa 294 242 82,3 42 17,4 8 3,3 8 100,0 6 75,0
Etelä-Savo 300 56 18,7 4 7,1 0 0,0 0 0
Helsingin kaupunki 1 1 100,0 0 0,0 0 0,0 0 0
Itä-Uusimaa 1 1 100,0 0 0,0 0 0,0 0 0
Kainuu 34 26 76,5 0 0,0 0 0,0 0 0
Kanta-Häme 29 26 89,7 1 3,8 6 23,1 6 100,0 0 0,0
Keski-Pohjanmaa 44 38 86,4 7 18,4 1 2,6 1 100,0 1 100,0
Keski-Suomi 265 197 74,3 10 5,1 46 23,4 46 100,0 7 15,2
Kymenlaakso 157 117 74,5 0 0,0 17 14,5 17 100,0 4 23,5
Lappi 148 119 80,4 9 7,6 15 12,6 14 93,3 11 78,6
Pirkanmaa 89 89 100,0 0 0,0 47 52,8 47 100,0 8 17,0
Pohjanmaa 224 191 85,3 28 14,7 6 3,1 6 100,0 2 33,3
Pohjois-Karjala 114 85 74,6 4 4,7 2 2,4 2 100,0 0 0,0
Pohjois-Pohjanmaa 196 164 83,7 7 4,3 7 4,3 7 100,0 4 57,1
Pohjois-Savo 367 13 3,5 3 23,1 2 15,4 2 100,0 0 0,0
Päijät-Häme 132 89 67,4 2 2,2 28 31,5 28 100,0 8 28,6
Satakunta 410 335 81,7 0 0,0 152 45,4 152 100,0 33 21,7
Varsinais-Suomi 769 645 83,9 151 23,4 37 5,7 37 100,0 20 54,1
Yhteensä 3794 2552 67,3 298 11,7 381 14,9 380 99,7 108 28,4

Pistekuvio osallistumisprosentista hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Seulontatulokset

Osuudet seulontaan osallistuneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1235 6 0,5 77 6,2 1152 93,3 0 0,0 1228 99,4 83 6,8
Etelä-Karjala 4560 59 1,3 230 5,0 4271 93,7 0 0,0 4560 100,0 289 6,3
Etelä-Pohjanmaa 7315 95 1,3 403 5,5 6817 93,2 0 0,0 7313 100,0 496 6,8
Etelä-Savo 4955 63 1,3 302 6,1 4590 92,6 0 0,0 4875 98,4 347 7,1
Helsingin kaupunki 27514 277 1,0 1753 6,4 25482 92,6 2 0,0 27513 100,0 2027 7,4
Itä-Uusimaa 3909 24 0,6 179 4,6 3706 94,8 0 0,0 3909 100,0 203 5,2
Kainuu 2594 13 0,5 72 2,8 2506 96,6 3 0,1 1 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 5814 88 1,5 361 6,2 5365 92,3 0 0,0 5814 100,0 449 7,7
Keski-Pohjanmaa 2152 30 1,4 107 5,0 2015 93,6 0 0,0 2152 100,0 137 6,4
Keski-Suomi 9182 111 1,2 482 5,2 8589 93,5 0 0,0 9140 99,5 590 6,5
Keski-Uusimaa 8294 89 1,1 416 5,0 7789 93,9 0 0,0 8294 100,0 505 6,1
Kymenlaakso 5968 63 1,1 317 5,3 5588 93,6 0 0,0 5968 100,0 380 6,4
Lappi 6825 123 1,8 485 7,1 6216 91,1 1 0,0 6493 95,1 584 9,0
Länsi-Uusimaa 19429 181 0,9 917 4,7 18331 94,3 0 0,0 19428 100,0 1097 5,6
Pirkanmaa 19198 255 1,3 1172 6,1 17768 92,6 3 0,0 19198 100,0 1427 7,4
Pohjanmaa 5841 80 1,4 267 4,6 5494 94,1 0 0,0 5841 100,0 347 5,9
Pohjois-Karjala 5135 93 1,8 205 4,0 4813 93,7 24 0,5 5135 100,0 296 5,8
Pohjois-Pohjanmaa 14288 146 1,0 654 4,6 13487 94,4 1 0,0 3294 23,1 218 6,6
Pohjois-Savo 8367 110 1,3 530 6,3 7727 92,4 0 0,0 8281 99,0 616 7,4
Päijät-Häme 6817 111 1,6 423 6,2 6283 92,2 0 0,0 6717 98,5 526 7,8
Satakunta 7170 99 1,4 420 5,9 6651 92,8 0 0,0 7169 100,0 518 7,2
Vantaa ja Kerava 10952 139 1,3 616 5,6 10197 93,1 0 0,0 10952 100,0 755 6,9
Varsinais-Suomi 18823 190 1,0 1065 5,7 17564 93,3 4 0,0 17015 90,4 1131 6,6
Yhteensä 206337 2445 1,2 11453 5,6 192401 93,2 38 0,0 190290 92,2 13021 6,8
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 39 7 17,9 0 0,0 32 82,1 0 0,0 39 100,0 7 17,9
Etelä-Karjala 223 101 45,3 0 0,0 122 54,7 0 0,0 223 100,0 101 45,3
Etelä-Pohjanmaa 328 119 36,3 0 0,0 209 63,7 0 0,0 325 99,1 116 35,7
Etelä-Savo 237 16 6,8 84 35,4 137 57,8 0 0,0 232 97,9 100 43,1
Helsingin kaupunki 1613 797 49,4 3 0,2 813 50,4 0 0,0 1613 100,0 800 49,6
Itä-Uusimaa 183 93 50,8 0 0,0 90 49,2 0 0,0 183 100,0 93 50,8
Kainuu 38 2 5,3 4 10,5 32 84,2 0 0,0 0 0,0 0
Kanta-Häme 259 126 48,6 0 0,0 133 51,4 0 0,0 259 100,0 126 48,6
Keski-Pohjanmaa 48 8 16,7 0 0,0 40 83,3 0 0,0 48 100,0 8 16,7
Keski-Suomi 443 198 44,7 0 0,0 245 55,3 0 0,0 437 98,6 198 45,3
Keski-Uusimaa 364 175 48,1 2 0,5 186 51,1 1 0,3 364 100,0 177 48,6
Kymenlaakso 340 152 44,7 0 0,0 188 55,3 0 0,0 340 100,0 152 44,7
Lappi 178 29 16,3 4 2,2 145 81,5 0 0,0 169 94,9 29 17,2
Länsi-Uusimaa 915 414 45,2 2 0,2 499 54,5 0 0,0 915 100,0 416 45,5
Pirkanmaa 898 489 54,5 0 0,0 409 45,5 0 0,0 898 100,0 489 54,5
Pohjanmaa 205 23 11,2 0 0,0 182 88,8 0 0,0 205 100,0 23 11,2
Pohjois-Karjala 242 125 51,7 2 0,8 112 46,3 3 1,2 242 100,0 126 52,1
Pohjois-Pohjanmaa 343 46 13,4 17 5,0 280 81,6 0 0,0 83 24,2 17 20,5
Pohjois-Savo 394 205 52,0 4 1,0 185 47,0 0 0,0 394 100,0 206 52,3
Päijät-Häme 341 183 53,7 0 0,0 158 46,3 0 0,0 338 99,1 183 54,1
Satakunta 345 202 58,6 0 0,0 143 41,4 0 0,0 345 100,0 202 58,6
Vantaa ja Kerava 576 302 52,4 1 0,2 273 47,4 0 0,0 576 100,0 303 52,6
Varsinais-Suomi 789 320 40,6 0 0,0 469 59,4 0 0,0 789 100,0 320 40,6
Yhteensä 9341 4132 44,2 123 1,3 5082 54,4 4 0,0 9017 96,5 4192 46,5

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1235 27 2,2 41 3,3 1165 94,3 2 0,2 0 0,0 0
Etelä-Karjala 4574 54 1,2 242 5,3 4278 93,5 0 0,0 4574 100,0 296 6,5
Etelä-Pohjanmaa 7037 82 1,2 373 5,3 6581 93,5 1 0,0 6407 91,0 427 6,7
Etelä-Savo 5032 48 1,0 308 6,1 4676 92,9 0 0,0 4948 98,3 349 7,1
Helsingin kaupunki 27385 333 1,2 1802 6,6 25247 92,2 3 0,0 27383 100,0 2133 7,8
Itä-Uusimaa 3870 37 1,0 188 4,9 3644 94,2 1 0,0 3869 100,0 225 5,8
Kainuu 2464 20 0,8 72 2,9 2361 95,8 11 0,4 0 0,0 0
Kanta-Häme 5677 82 1,4 292 5,1 5303 93,4 0 0,0 5677 100,0 374 6,6
Keski-Pohjanmaa 2145 27 1,3 86 4,0 2032 94,7 0 0,0 0 0,0 0
Keski-Suomi 8702 131 1,5 413 4,7 8158 93,7 0 0,0 8649 99,4 543 6,3
Keski-Uusimaa 8045 84 1,0 490 6,1 7471 92,9 0 0,0 8045 100,0 574 7,1
Kymenlaakso 5967 56 0,9 346 5,8 5565 93,3 0 0,0 5967 100,0 401 6,7
Lappi 6208 80 1,3 340 5,5 5782 93,1 6 0,1 1 0,0 0 0,0
Länsi-Uusimaa 18762 174 0,9 953 5,1 17635 94,0 0 0,0 18761 100,0 1126 6,0
Pirkanmaa 18603 254 1,4 1017 5,5 17332 93,2 0 0,0 18603 100,0 1271 6,8
Pohjanmaa 6222 41 0,7 265 4,3 5910 95,0 6 0,1 0 0,0 0
Pohjois-Karjala 4926 80 1,6 240 4,9 4592 93,2 14 0,3 4926 100,0 320 6,5
Pohjois-Pohjanmaa 14068 128 0,9 550 3,9 13379 95,1 11 0,1 0 0,0 0
Pohjois-Savo 8250 103 1,2 509 6,2 7638 92,6 0 0,0 8038 97,4 579 7,2
Päijät-Häme 7055 128 1,8 433 6,1 6494 92,0 0 0,0 6938 98,3 554 8,0
Satakunta 7317 149 2,0 402 5,5 6766 92,5 0 0,0 7316 100,0 550 7,5
Vantaa ja Kerava 10665 124 1,2 671 6,3 9868 92,5 2 0,0 10665 100,0 794 7,4
Varsinais-Suomi 18617 226 1,2 1020 5,5 17344 93,2 27 0,1 15630 84,0 1015 6,5
Yhteensä 202826 2468 1,2 11053 5,4 189221 93,3 84 0,0 166397 82,0 11531 6,9
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 32 2 6,2 3 9,4 27 84,4 0 0,0 0 0,0 0
Etelä-Karjala 57 14 24,6 0 0,0 43 75,4 0 0,0 57 100,0 14 24,6
Etelä-Pohjanmaa 288 91 31,6 2 0,7 195 67,7 0 0,0 274 95,1 92 33,6
Etelä-Savo 148 11 7,4 18 12,2 119 80,4 0 0,0 148 100,0 29 19,6
Helsingin kaupunki 1230 584 47,5 4 0,3 642 52,2 0 0,0 1230 100,0 588 47,8
Itä-Uusimaa 130 55 42,3 0 0,0 75 57,7 0 0,0 130 100,0 55 42,3
Kainuu 48 6 12,5 4 8,3 38 79,2 0 0,0 0 0,0 0
Kanta-Häme 249 127 51,0 0 0,0 122 49,0 0 0,0 249 100,0 127 51,0
Keski-Pohjanmaa 63 7 11,1 6 9,5 50 79,4 0 0,0 0 0,0 0
Keski-Suomi 411 189 46,0 0 0,0 222 54,0 0 0,0 406 98,8 188 46,3
Keski-Uusimaa 318 153 48,1 0 0,0 165 51,9 0 0,0 318 100,0 153 48,1
Kymenlaakso 304 131 43,1 0 0,0 173 56,9 0 0,0 304 100,0 131 43,1
Lappi 106 19 17,9 12 11,3 75 70,8 0 0,0 0 0,0 0
Länsi-Uusimaa 686 310 45,2 0 0,0 376 54,8 0 0,0 686 100,0 310 45,2
Pirkanmaa 868 491 56,6 0 0,0 377 43,4 0 0,0 867 99,9 490 56,5
Pohjanmaa 222 37 16,7 11 5,0 174 78,4 0 0,0 0 0,0 0
Pohjois-Karjala 279 138 49,5 2 0,7 131 47,0 8 2,9 279 100,0 140 50,2
Pohjois-Pohjanmaa 293 30 10,2 32 10,9 230 78,5 1 0,3 0 0,0 0
Pohjois-Savo 41 8 19,5 4 9,8 29 70,7 0 0,0 41 100,0 12 29,3
Päijät-Häme 301 167 55,5 0 0,0 134 44,5 0 0,0 299 99,3 167 55,9
Satakunta 386 237 61,4 0 0,0 149 38,6 0 0,0 386 100,0 237 61,4
Vantaa ja Kerava 475 239 50,3 1 0,2 235 49,5 0 0,0 475 100,0 240 50,5
Varsinais-Suomi 965 451 46,7 4 0,4 509 52,7 1 0,1 938 97,2 449 47,9
Yhteensä 7900 3497 44,3 103 1,3 4290 54,3 10 0,1 7087 89,7 3422 48,3

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1252 26 2,1 46 3,7 1179 94,2 1 0,1 0 0,0 0
Etelä-Karjala 4328 17 0,4 270 6,2 4041 93,4 0 0,0 4290 99,1 283 6,6
Etelä-Pohjanmaa 6716 53 0,8 345 5,1 6303 93,9 15 0,2 2738 40,8 211 7,7
Etelä-Savo 4790 48 1,0 285 5,9 4451 92,9 6 0,1 3937 82,2 245 6,2
Helsingin kaupunki 26753 330 1,2 1758 6,6 24664 92,2 1 0,0 26749 100,0 2087 7,8
Itä-Uusimaa 3856 31 0,8 182 4,7 3643 94,5 0 0,0 3856 100,0 213 5,5
Kainuu 2486 17 0,7 71 2,9 2392 96,2 6 0,2 0 0,0 0
Kanta-Häme 6057 47 0,8 316 5,2 5691 94,0 3 0,0 5410 89,3 350 6,5
Keski-Pohjanmaa 2388 19 0,8 69 2,9 2296 96,1 4 0,2 0 0,0 0
Keski-Suomi 9232 77 0,8 568 6,2 8584 93,0 3 0,0 8329 90,2 501 6,0
Keski-Uusimaa 7849 73 0,9 368 4,7 7408 94,4 0 0,0 7849 100,0 441 5,6
Kymenlaakso 6007 69 1,1 370 6,2 5568 92,7 0 0,0 5958 99,2 439 7,4
Lappi 6229 62 1,0 225 3,6 5918 95,0 24 0,4 0 0,0 0
Länsi-Uusimaa 18495 143 0,8 997 5,4 17355 93,8 0 0,0 18493 100,0 1140 6,2
Pirkanmaa 18811 182 1,0 1094 5,8 17533 93,2 2 0,0 18809 100,0 1272 6,8
Pohjanmaa 6164 63 1,0 270 4,4 5820 94,4 11 0,2 0 0,0 0
Pohjois-Karjala 5127 69 1,3 310 6,0 4735 92,4 13 0,3 5125 100,0 378 7,4
Pohjois-Pohjanmaa 14372 161 1,1 507 3,5 13670 95,1 34 0,2 1 0,0 0 0,0
Pohjois-Savo 8229 85 1,0 501 6,1 7643 92,9 0 0,0 7766 94,4 565 7,3
Päijät-Häme 7136 72 1,0 413 5,8 6651 93,2 0 0,0 7022 98,4 479 6,8
Satakunta 7549 73 1,0 408 5,4 7068 93,6 0 0,0 7549 100,0 481 6,4
Vantaa ja Kerava 10181 135 1,3 645 6,3 9400 92,3 1 0,0 10179 100,0 779 7,7
Varsinais-Suomi 17734 265 1,5 926 5,2 16517 93,1 26 0,1 12390 69,9 877 7,1
Yhteensä 201741 2117 1,0 10944 5,4 188530 93,5 150 0,1 156450 77,5 10741 6,9
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 26 1 3,8 2 7,7 23 88,5 0 0,0 0 0,0 0
Etelä-Karjala 106 20 18,9 0 0,0 86 81,1 0 0,0 106 100,0 20 18,9
Etelä-Pohjanmaa 300 109 36,3 11 3,7 180 60,0 0 0,0 193 64,3 102 52,8
Etelä-Savo 155 16 10,3 17 11,0 121 78,1 1 0,6 119 76,8 19 16,0
Helsingin kaupunki 1491 691 46,3 5 0,3 795 53,3 0 0,0 1490 99,9 695 46,6
Itä-Uusimaa 192 84 43,8 3 1,6 105 54,7 0 0,0 192 100,0 87 45,3
Kainuu 35 2 5,7 2 5,7 31 88,6 0 0,0 0 0,0 0
Kanta-Häme 260 127 48,8 6 2,3 126 48,5 1 0,4 236 90,8 124 52,5
Keski-Pohjanmaa 62 4 6,5 2 3,2 56 90,3 0 0,0 0 0,0 0
Keski-Suomi 467 205 43,9 18 3,9 244 52,2 0 0,0 419 89,7 196 46,8
Keski-Uusimaa 403 201 49,9 2 0,5 200 49,6 0 0,0 403 100,0 203 50,4
Kymenlaakso 96 20 20,8 0 0,0 76 79,2 0 0,0 95 99,0 20 21,1
Lappi 87 10 11,5 9 10,3 67 77,0 1 1,1 0 0,0 0
Länsi-Uusimaa 860 376 43,7 2 0,2 482 56,0 0 0,0 860 100,0 378 44,0
Pirkanmaa 1030 525 51,0 10 1,0 495 48,1 0 0,0 1030 100,0 514 49,9
Pohjanmaa 195 14 7,2 19 9,7 162 83,1 0 0,0 0 0,0 0
Pohjois-Karjala 182 104 57,1 0 0,0 75 41,2 3 1,6 182 100,0 104 57,1
Pohjois-Pohjanmaa 203 25 12,3 19 9,4 159 78,3 0 0,0 0 0,0 0
Pohjois-Savo 164 4 2,4 12 7,3 148 90,2 0 0,0 159 97,0 16 10,1
Päijät-Häme 381 187 49,1 2 0,5 192 50,4 0 0,0 379 99,5 183 48,3
Satakunta 482 235 48,8 4 0,8 243 50,4 0 0,0 475 98,5 231 48,6
Vantaa ja Kerava 577 274 47,5 1 0,2 302 52,3 0 0,0 577 100,0 275 47,7
Varsinais-Suomi 711 277 39,0 22 3,1 412 57,9 0 0,0 593 83,4 263 44,4
Yhteensä 8465 3511 41,5 168 2,0 4780 56,5 6 0,1 7508 88,7 3430 45,7

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1069 13 1,2 51 4,8 1003 93,8 2 0,2 1 0,1 1 100,0
Etelä-Karjala 3791 28 0,7 69 1,8 3693 97,4 1 0,0 1 0,0 1 100,0
Etelä-Pohjanmaa 5928 42 0,7 331 5,6 5546 93,6 9 0,2 2503 42,2 203 8,1
Etelä-Savo 3750 36 1,0 176 4,7 3536 94,3 2 0,1 2 0,1 0 0,0
Helsingin kaupunki 26570 370 1,4 1887 7,1 24313 91,5 0 0,0 26542 99,9 2254 8,5
Itä-Uusimaa 3605 42 1,2 196 5,4 3367 93,4 0 0,0 3603 99,9 237 6,6
Kainuu 2610 19 0,7 73 2,8 2505 96,0 13 0,5 1 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 5223 55 1,1 286 5,5 4881 93,5 1 0,0 4696 89,9 318 6,8
Keski-Pohjanmaa 2020 17 0,8 76 3,8 1923 95,2 4 0,2 0 0,0 0
Keski-Suomi 8068 102 1,3 570 7,1 7395 91,7 1 0,0 7271 90,1 549 7,6
Keski-Uusimaa 7627 71 0,9 420 5,5 7136 93,6 0 0,0 7619 99,9 491 6,4
Kymenlaakso 6060 44 0,7 407 6,7 5609 92,6 0 0,0 6020 99,3 449 7,5
Lappi 5398 48 0,9 168 3,1 5153 95,5 29 0,5 2 0,0 0 0,0
Länsi-Uusimaa 18165 172 0,9 945 5,2 17048 93,9 0 0,0 18144 99,9 1115 6,1
Pirkanmaa 16781 229 1,4 1083 6,5 15468 92,2 1 0,0 16769 99,9 1310 7,8
Pohjanmaa 5595 43 0,8 262 4,7 5281 94,4 9 0,2 1 0,0 0 0,0
Pohjois-Karjala 4697 48 1,0 314 6,7 4327 92,1 8 0,2 4697 100,0 362 7,7
Pohjois-Pohjanmaa 12518 113 0,9 480 3,8 11902 95,1 23 0,2 2 0,0 0 0,0
Pohjois-Savo 7383 71 1,0 301 4,1 7010 94,9 1 0,0 23 0,3 3 13,0
Päijät-Häme 6074 95 1,6 429 7,1 5548 91,3 2 0,0 5516 90,8 482 8,7
Satakunta 7615 102 1,3 472 6,2 7040 92,4 1 0,0 7611 99,9 574 7,5
Vantaa ja Kerava 10515 144 1,4 674 6,4 9697 92,2 0 0,0 10503 99,9 817 7,8
Varsinais-Suomi 16375 140 0,9 1052 6,4 15150 92,5 33 0,2 11318 69,1 911 8,0
Yhteensä 187437 2044 1,1 10722 5,7 174531 93,1 140 0,1 132845 70,9 10077 7,6
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 21 0 0,0 5 23,8 15 71,4 1 4,8 0 0,0 0
Etelä-Karjala 124 14 11,3 0 0,0 110 88,7 0 0,0 0 0,0 0
Etelä-Pohjanmaa 197 7 3,6 38 19,3 152 77,2 0 0,0 58 29,4 18 31,0
Etelä-Savo 133 4 3,0 22 16,5 107 80,5 0 0,0 1 0,8 0 0,0
Helsingin kaupunki 1952 707 36,2 5 0,3 1240 63,5 0 0,0 1948 99,8 711 36,5
Itä-Uusimaa 230 90 39,1 1 0,4 139 60,4 0 0,0 230 100,0 91 39,6
Kainuu 47 2 4,3 6 12,8 39 83,0 0 0,0 0 0,0 0
Kanta-Häme 250 126 50,4 2 0,8 122 48,8 0 0,0 240 96,0 122 50,8
Keski-Pohjanmaa 81 1 1,2 7 8,6 73 90,1 0 0,0 0 0,0 0
Keski-Suomi 510 244 47,8 12 2,4 253 49,6 1 0,2 442 86,7 231 52,3
Keski-Uusimaa 545 194 35,6 1 0,2 350 64,2 0 0,0 545 100,0 195 35,8
Kymenlaakso 93 18 19,4 2 2,2 73 78,5 0 0,0 89 95,7 18 20,2
Lappi 116 9 7,8 14 12,1 92 79,3 1 0,9 2 1,7 0 0,0
Länsi-Uusimaa 1110 378 34,1 3 0,3 729 65,7 0 0,0 1110 100,0 381 34,3
Pirkanmaa 1015 513 50,5 2 0,2 500 49,3 0 0,0 1015 100,0 498 49,1
Pohjanmaa 198 13 6,6 27 13,6 158 79,8 0 0,0 0 0,0 0
Pohjois-Karjala 207 21 10,1 83 40,1 100 48,3 3 1,4 207 100,0 104 50,2
Pohjois-Pohjanmaa 240 9 3,8 26 10,8 205 85,4 0 0,0 1 0,4 0 0,0
Pohjois-Savo 110 9 8,2 23 20,9 78 70,9 0 0,0 4 3,6 0 0,0
Päijät-Häme 308 176 57,1 3 1,0 129 41,9 0 0,0 297 96,4 171 57,6
Satakunta 291 159 54,6 0 0,0 132 45,4 0 0,0 281 96,6 146 52,0
Vantaa ja Kerava 808 269 33,3 2 0,2 537 66,5 0 0,0 808 100,0 271 33,5
Varsinais-Suomi 704 53 7,5 200 28,4 450 63,9 1 0,1 536 76,1 221 41,2
Yhteensä 9290 3016 32,5 484 5,2 5783 62,2 7 0,1 7814 84,1 3178 40,7

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1105 13 1,2 30 2,7 1062 96,1 0 0 2 0,2 0 0,0
Etelä-Karjala 3714 34 0,9 116 3,1 3563 95,9 1 0 4 0,1 0 0,0
Etelä-Pohjanmaa 6146 48 0,8 367 6,0 5731 93,2 0 0 2354 38,3 230 9,8
Etelä-Savo 4166 33 0,8 231 5,5 3902 93,7 0 0 1 0,0 1 100,0
Helsingin kaupunki 25531 239 0,9 1937 7,6 23351 91,5 4 0 25444 99,7 2167 8,5
Itä-Uusimaa 3643 27 0,7 229 6,3 3387 93,0 0 0 3633 99,7 255 7,0
Kainuu 2643 13 0,5 41 1,6 2589 98,0 0 0 4 0,2 0 0,0
Kanta-Häme 4815 43 0,9 274 5,7 4498 93,4 0 0 4277 88,8 291 6,8
Keski-Pohjanmaa 2017 18 0,9 70 3,5 1929 95,6 0 0 0 0,0 0
Keski-Suomi 7503 66 0,9 519 6,9 6918 92,2 0 0 6749 90,0 513 7,6
Keski-Uusimaa 7658 61 0,8 462 6,0 7134 93,2 1 0 7629 99,6 520 6,8
Kymenlaakso 6095 49 0,8 117 1,9 5929 97,3 0 0 16 0,3 2 12,5
Lappi 5370 35 0,7 100 1,9 5235 97,5 0 0 4 0,1 2 50,0
Länsi-Uusimaa 17204 110 0,6 1046 6,1 16045 93,3 3 0 17162 99,8 1153 6,7
Pirkanmaa 15621 164 1,0 1069 6,8 14388 92,1 0 0 15602 99,9 1232 7,9
Pohjanmaa 5533 43 0,8 201 3,6 5288 95,6 1 0 4 0,1 0 0,0
Pohjois-Karjala 4946 53 1,1 291 5,9 4602 93,0 0 0 4916 99,4 344 7,0
Pohjois-Pohjanmaa 12389 117 0,9 230 1,9 12042 97,2 0 0 7 0,1 2 28,6
Pohjois-Savo 6917 76 1,1 145 2,1 6694 96,8 2 0 0 0,0 0
Päijät-Häme 5782 46 0,8 393 6,8 5342 92,4 1 0 5153 89,1 417 8,1
Satakunta 7459 84 1,1 478 6,4 6895 92,4 2 0 7328 98,2 550 7,5
Vantaa ja Kerava 10113 96 0,9 715 7,1 9300 92,0 2 0 10087 99,7 810 8,0
Varsinais-Suomi 16013 161 1,0 701 4,4 15151 94,6 0 0 7718 48,2 569 7,4
Yhteensä 182383 1629 0,9 9762 5,4 170975 93,7 17 0 118094 64,8 9058 7,7
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
HPV-testattu
HPV-positiivinen
N N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 11 0 0,0 3 27,3 8 72,7 0 0 0 0,0 0
Etelä-Karjala 107 7 6,5 27 25,2 73 68,2 0 0 0 0,0 0
Etelä-Pohjanmaa 242 8 3,3 42 17,4 192 79,3 0 0 129 53,3 28 21,7
Etelä-Savo 56 0 0,0 4 7,1 52 92,9 0 0 0 0,0 0
Helsingin kaupunki 1 0 0,0 0 0,0 1 100,0 0 0 1 100,0 0 0,0
Itä-Uusimaa 1 0 0,0 0 0,0 1 100,0 0 0 1 100,0 0 0,0
Kainuu 26 0 0,0 0 0,0 26 100,0 0 0 0 0,0 0
Kanta-Häme 26 6 23,1 1 3,8 19 73,1 0 0 14 53,8 6 42,9
Keski-Pohjanmaa 38 1 2,6 7 18,4 30 78,9 0 0 0 0,0 0
Keski-Suomi 197 46 23,4 10 5,1 141 71,6 0 0 134 68,0 39 29,1
Kymenlaakso 117 17 14,5 0 0,0 100 85,5 0 0 0 0,0 0
Lappi 119 15 12,6 9 7,6 95 79,8 0 0 0 0,0 0
Pirkanmaa 89 47 52,8 0 0,0 42 47,2 0 0 89 100,0 46 51,7
Pohjanmaa 191 6 3,1 28 14,7 157 82,2 0 0 0 0,0 0
Pohjois-Karjala 85 2 2,4 4 4,7 79 92,9 0 0 84 98,8 6 7,1
Pohjois-Pohjanmaa 164 7 4,3 7 4,3 150 91,5 0 0 0 0,0 0
Pohjois-Savo 13 2 15,4 3 23,1 8 61,5 0 0 0 0,0 0
Päijät-Häme 89 28 31,5 2 2,2 59 66,3 0 0 82 92,1 24 29,3
Satakunta 335 152 45,4 0 0,0 183 54,6 0 0 333 99,4 133 39,9
Varsinais-Suomi 645 37 5,7 151 23,4 457 70,9 0 0 413 64,0 161 39,0
Yhteensä 2552 381 14,9 298 11,7 1873 73,4 0 0 1280 50,2 443 34,6

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Histologiset löydökset

Osuudet lähetteen saaneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 6 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 6 100,0
Etelä-Karjala 59 2 3,4 0 0,0 18 30,5 13 22,0 15 25,4 1 1,7 10 16,9
Etelä-Pohjanmaa 95 0 0,0 0 0,0 38 40,0 29 30,5 21 22,1 1 1,1 6 6,3
Etelä-Savo 63 1 1,6 0 0,0 22 34,9 24 38,1 10 15,9 0 0,0 6 9,5
Helsingin kaupunki 277 2 0,7 5 1,8 98 35,4 46 16,6 109 39,4 0 0,0 17 6,1
Itä-Uusimaa 24 1 4,2 1 4,2 7 29,2 9 37,5 5 20,8 0 0,0 1 4,2
Kainuu 13 1 7,7 0 0,0 5 38,5 1 7,7 3 23,1 0 0,0 3 23,1
Kanta-Häme 88 2 2,3 0 0,0 28 31,8 21 23,9 28 31,8 1 1,1 8 9,1
Keski-Pohjanmaa 30 1 3,3 2 6,7 9 30,0 10 33,3 5 16,7 1 3,3 2 6,7
Keski-Suomi 111 0 0,0 1 0,9 31 27,9 50 45,0 3 2,7 6 5,4 20 18,0
Keski-Uusimaa 89 1 1,1 1 1,1 32 36,0 39 43,8 14 15,7 0 0,0 2 2,2
Kymenlaakso 63 2 3,2 0 0,0 22 34,9 13 20,6 20 31,7 0 0,0 6 9,5
Lappi 123 0 0,0 1 0,8 33 26,8 35 28,5 28 22,8 3 2,4 23 18,7
Länsi-Uusimaa 181 1 0,6 2 1,1 52 28,7 43 23,8 73 40,3 3 1,7 7 3,9
Pirkanmaa 255 2 0,8 4 1,6 79 31,0 67 26,3 85 33,3 5 2,0 13 5,1
Pohjanmaa 80 2 2,5 3 3,8 28 35,0 27 33,8 15 18,8 3 3,8 2 2,5
Pohjois-Karjala 93 2 2,2 2 2,2 33 35,5 40 43,0 12 12,9 2 2,2 2 2,2
Pohjois-Pohjanmaa 146 2 1,4 2 1,4 50 34,2 11 7,5 40 27,4 2 1,4 39 26,7
Pohjois-Savo 110 2 1,8 2 1,8 36 32,7 36 32,7 25 22,7 5 4,5 4 3,6
Päijät-Häme 111 2 1,8 3 2,7 33 29,7 30 27,0 36 32,4 3 2,7 4 3,6
Satakunta 99 0 0,0 2 2,0 32 32,3 25 25,3 33 33,3 5 5,1 2 2,0
Vantaa ja Kerava 139 1 0,7 2 1,4 48 34,5 41 29,5 42 30,2 0 0,0 5 3,6
Varsinais-Suomi 190 0 0,0 0 0,0 2 1,1 2 1,1 0 0,0 0 0,0 186 97,9
Yhteensä 2445 27 1,1 33 1,3 736 30,1 612 25,0 622 25,4 41 1,7 374 15,3
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 7 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 7 100,0
Etelä-Karjala 101 0 0,0 0 0,0 11 10,9 35 34,7 38 37,6 1 1,0 16 15,8
Etelä-Pohjanmaa 119 0 0,0 0 0,0 22 18,5 25 21,0 54 45,4 5 4,2 13 10,9
Etelä-Savo 16 0 0,0 0 0,0 5 31,2 9 56,2 2 12,5 0 0,0 0 0,0
Helsingin kaupunki 797 3 0,4 6 0,8 137 17,2 182 22,8 414 51,9 6 0,8 49 6,1
Itä-Uusimaa 93 2 2,2 1 1,1 29 31,2 38 40,9 21 22,6 0 0,0 2 2,2
Kainuu 2 0 0,0 0 0,0 1 50,0 0 0,0 1 50,0 0 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 126 0 0,0 1 0,8 18 14,3 26 20,6 62 49,2 1 0,8 18 14,3
Keski-Pohjanmaa 8 0 0,0 0 0,0 2 25,0 1 12,5 2 25,0 0 0,0 3 37,5
Keski-Suomi 198 0 0,0 1 0,5 23 11,6 110 55,6 10 5,1 21 10,6 33 16,7
Keski-Uusimaa 175 2 1,1 3 1,7 57 32,6 55 31,4 52 29,7 1 0,6 5 2,9
Kymenlaakso 152 1 0,7 2 1,3 24 15,8 27 17,8 90 59,2 0 0,0 8 5,3
Lappi 29 0 0,0 0 0,0 5 17,2 7 24,1 11 37,9 1 3,4 5 17,2
Länsi-Uusimaa 414 3 0,7 4 1,0 63 15,2 111 26,8 207 50,0 8 1,9 18 4,3
Pirkanmaa 489 1 0,2 4 0,8 81 16,6 86 17,6 248 50,7 17 3,5 52 10,6
Pohjanmaa 23 0 0,0 0 0,0 10 43,5 9 39,1 2 8,7 1 4,3 1 4,3
Pohjois-Karjala 125 0 0,0 0 0,0 19 15,2 77 61,6 22 17,6 3 2,4 4 3,2
Pohjois-Pohjanmaa 46 0 0,0 0 0,0 11 23,9 7 15,2 22 47,8 1 2,2 5 10,9
Pohjois-Savo 205 1 0,5 0 0,0 33 16,1 72 35,1 69 33,7 12 5,9 18 8,8
Päijät-Häme 183 1 0,5 1 0,5 26 14,2 36 19,7 95 51,9 10 5,5 14 7,7
Satakunta 202 0 0,0 2 1,0 34 16,8 28 13,9 95 47,0 38 18,8 5 2,5
Vantaa ja Kerava 302 2 0,7 1 0,3 42 13,9 77 25,5 158 52,3 2 0,7 20 6,6
Varsinais-Suomi 320 0 0,0 0 0,0 0 0,0 1 0,3 0 0,0 0 0,0 319 99,7
Yhteensä 4132 16 0,4 26 0,6 653 15,8 1019 24,7 1675 40,5 128 3,1 615 14,9

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 27 1 3,7 0 0,0 8 29,6 3 11,1 14 51,9 0 0,0 1 3,7
Etelä-Karjala 54 0 0,0 0 0,0 5 9,3 33 61,1 14 25,9 1 1,9 1 1,9
Etelä-Pohjanmaa 82 1 1,2 2 2,4 37 45,1 25 30,5 14 17,1 1 1,2 2 2,4
Etelä-Savo 48 2 4,2 0 0,0 24 50,0 13 27,1 8 16,7 0 0,0 1 2,1
Helsingin kaupunki 333 5 1,5 3 0,9 105 31,5 97 29,1 101 30,3 0 0,0 22 6,6
Itä-Uusimaa 37 2 5,4 0 0,0 15 40,5 10 27,0 9 24,3 0 0,0 1 2,7
Kainuu 20 0 0,0 0 0,0 1 5,0 2 10,0 9 45,0 0 0,0 8 40,0
Kanta-Häme 82 0 0,0 3 3,7 25 30,5 27 32,9 23 28,0 1 1,2 3 3,7
Keski-Pohjanmaa 27 0 0,0 1 3,7 11 40,7 6 22,2 8 29,6 1 3,7 0 0,0
Keski-Suomi 131 2 1,5 0 0,0 36 27,5 76 58,0 4 3,1 7 5,3 6 4,6
Keski-Uusimaa 84 3 3,6 1 1,2 34 40,5 31 36,9 11 13,1 0 0,0 4 4,8
Kymenlaakso 56 0 0,0 0 0,0 22 39,3 12 21,4 19 33,9 0 0,0 3 5,4
Lappi 80 1 1,2 2 2,5 23 28,7 17 21,2 20 25,0 0 0,0 17 21,2
Länsi-Uusimaa 174 1 0,6 2 1,1 63 36,2 55 31,6 47 27,0 0 0,0 6 3,4
Pirkanmaa 254 3 1,2 3 1,2 94 37,0 66 26,0 74 29,1 8 3,1 6 2,4
Pohjanmaa 41 0 0,0 0 0,0 15 36,6 8 19,5 9 22,0 5 12,2 4 9,8
Pohjois-Karjala 80 0 0,0 2 2,5 37 46,2 33 41,2 3 3,8 2 2,5 3 3,8
Pohjois-Pohjanmaa 128 1 0,8 3 2,3 39 30,5 10 7,8 60 46,9 5 3,9 10 7,8
Pohjois-Savo 103 0 0,0 0 0,0 38 36,9 33 32,0 25 24,3 3 2,9 4 3,9
Päijät-Häme 128 0 0,0 3 2,3 37 28,9 25 19,5 49 38,3 7 5,5 7 5,5
Satakunta 149 2 1,3 4 2,7 51 34,2 28 18,8 54 36,2 8 5,4 2 1,3
Vantaa ja Kerava 124 4 3,2 2 1,6 43 34,7 33 26,6 41 33,1 0 0,0 1 0,8
Varsinais-Suomi 226 3 1,3 5 2,2 84 37,2 14 6,2 18 8,0 0 0,0 102 45,1
Yhteensä 2468 31 1,3 36 1,5 847 34,3 657 26,6 634 25,7 49 2,0 214 8,7
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 2 0 0,0 0 0,0 1 50,0 0 0,0 1 50,0 0 0,0 0 0,0
Etelä-Karjala 14 0 0,0 0 0,0 3 21,4 8 57,1 1 7,1 0 0,0 2 14,3
Etelä-Pohjanmaa 91 0 0,0 1 1,1 21 23,1 18 19,8 40 44,0 4 4,4 7 7,7
Etelä-Savo 11 0 0,0 0 0,0 5 45,5 4 36,4 2 18,2 0 0,0 0 0,0
Helsingin kaupunki 584 3 0,5 3 0,5 98 16,8 170 29,1 276 47,3 7 1,2 27 4,6
Itä-Uusimaa 55 0 0,0 1 1,8 16 29,1 15 27,3 22 40,0 0 0,0 1 1,8
Kainuu 6 0 0,0 0 0,0 1 16,7 2 33,3 3 50,0 0 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 127 0 0,0 1 0,8 21 16,5 35 27,6 52 40,9 9 7,1 9 7,1
Keski-Pohjanmaa 7 0 0,0 0 0,0 0 0,0 1 14,3 6 85,7 0 0,0 0 0,0
Keski-Suomi 189 0 0,0 1 0,5 26 13,8 125 66,1 14 7,4 17 9,0 6 3,2
Keski-Uusimaa 153 2 1,3 0 0,0 41 26,8 57 37,3 46 30,1 1 0,7 6 3,9
Kymenlaakso 131 1 0,8 2 1,5 11 8,4 23 17,6 90 68,7 1 0,8 3 2,3
Lappi 19 0 0,0 0 0,0 6 31,6 5 26,3 7 36,8 0 0,0 1 5,3
Länsi-Uusimaa 310 1 0,3 5 1,6 61 19,7 69 22,3 157 50,6 4 1,3 13 4,2
Pirkanmaa 491 2 0,4 3 0,6 99 20,2 111 22,6 224 45,6 37 7,5 15 3,1
Pohjanmaa 37 0 0,0 0 0,0 7 18,9 5 13,5 12 32,4 9 24,3 4 10,8
Pohjois-Karjala 138 1 0,7 1 0,7 26 18,8 66 47,8 36 26,1 3 2,2 5 3,6
Pohjois-Pohjanmaa 30 0 0,0 0 0,0 4 13,3 1 3,3 20 66,7 0 0,0 5 16,7
Pohjois-Savo 8 0 0,0 0 0,0 1 12,5 2 25,0 4 50,0 1 12,5 0 0,0
Päijät-Häme 167 0 0,0 0 0,0 40 24,0 25 15,0 89 53,3 9 5,4 4 2,4
Satakunta 237 2 0,8 2 0,8 47 19,8 36 15,2 114 48,1 34 14,3 2 0,8
Vantaa ja Kerava 239 2 0,8 0 0,0 43 18,0 65 27,2 121 50,6 2 0,8 6 2,5
Varsinais-Suomi 451 1 0,2 1 0,2 98 21,7 6 1,3 4 0,9 0 0,0 341 75,6
Yhteensä 3497 15 0,4 21 0,6 676 19,3 849 24,3 1341 38,3 138 3,9 457 13,1

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 26 1 3,8 0 0,0 4 15,4 7 26,9 12 46,2 1 3,8 1 3,8
Etelä-Karjala 17 0 0,0 0 0,0 2 11,8 10 58,8 5 29,4 0 0,0 0 0,0
Etelä-Pohjanmaa 53 1 1,9 2 3,8 18 34,0 16 30,2 15 28,3 1 1,9 0 0,0
Etelä-Savo 48 0 0,0 1 2,1 16 33,3 25 52,1 6 12,5 0 0,0 0 0,0
Helsingin kaupunki 330 4 1,2 8 2,4 120 36,4 92 27,9 96 29,1 1 0,3 9 2,7
Itä-Uusimaa 31 0 0,0 0 0,0 12 38,7 12 38,7 7 22,6 0 0,0 0 0,0
Kainuu 17 0 0,0 0 0,0 7 41,2 4 23,5 6 35,3 0 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 47 0 0,0 2 4,3 18 38,3 12 25,5 10 21,3 3 6,4 2 4,3
Keski-Pohjanmaa 19 2 10,5 1 5,3 4 21,1 4 21,1 8 42,1 0 0,0 0 0,0
Keski-Suomi 77 0 0,0 0 0,0 27 35,1 37 48,1 2 2,6 10 13,0 1 1,3
Keski-Uusimaa 73 0 0,0 0 0,0 33 45,2 31 42,5 7 9,6 0 0,0 2 2,7
Kymenlaakso 69 0 0,0 0 0,0 27 39,1 13 18,8 27 39,1 0 0,0 2 2,9
Lappi 62 1 1,6 0 0,0 21 33,9 23 37,1 13 21,0 2 3,2 2 3,2
Länsi-Uusimaa 143 0 0,0 4 2,8 56 39,2 37 25,9 37 25,9 2 1,4 7 4,9
Pirkanmaa 182 0 0,0 3 1,6 90 49,5 38 20,9 43 23,6 4 2,2 4 2,2
Pohjanmaa 63 0 0,0 1 1,6 28 44,4 13 20,6 19 30,2 2 3,2 0 0,0
Pohjois-Karjala 69 0 0,0 3 4,3 26 37,7 26 37,7 11 15,9 1 1,4 2 2,9
Pohjois-Pohjanmaa 161 3 1,9 1 0,6 56 34,8 31 19,3 48 29,8 2 1,2 20 12,4
Pohjois-Savo 85 0 0,0 4 4,7 29 34,1 26 30,6 22 25,9 3 3,5 1 1,2
Päijät-Häme 72 4 5,6 1 1,4 43 59,7 5 6,9 18 25,0 0 0,0 1 1,4
Satakunta 73 0 0,0 2 2,7 27 37,0 8 11,0 21 28,8 14 19,2 1 1,4
Vantaa ja Kerava 135 1 0,7 2 1,5 51 37,8 40 29,6 34 25,2 2 1,5 5 3,7
Varsinais-Suomi 265 3 1,1 5 1,9 101 38,1 70 26,4 72 27,2 7 2,6 7 2,6
Yhteensä 2117 20 0,9 40 1,9 816 38,5 580 27,4 539 25,5 55 2,6 67 3,2
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 1 0 0,0 0 0,0 0 0,0 1 100,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0
Etelä-Karjala 20 0 0,0 0 0,0 4 20,0 8 40,0 6 30,0 0 0,0 2 10,0
Etelä-Pohjanmaa 109 0 0,0 0 0,0 18 16,5 26 23,9 40 36,7 16 14,7 9 8,3
Etelä-Savo 16 0 0,0 0 0,0 3 18,8 9 56,2 3 18,8 0 0,0 1 6,2
Helsingin kaupunki 691 5 0,7 12 1,7 141 20,4 184 26,6 314 45,4 9 1,3 26 3,8
Itä-Uusimaa 84 0 0,0 1 1,2 15 17,9 24 28,6 37 44,0 1 1,2 6 7,1
Kainuu 2 0 0,0 0 0,0 2 100,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 127 0 0,0 1 0,8 26 20,5 27 21,3 58 45,7 8 6,3 7 5,5
Keski-Pohjanmaa 4 0 0,0 0 0,0 1 25,0 1 25,0 1 25,0 1 25,0 0 0,0
Keski-Suomi 205 1 0,5 0 0,0 33 16,1 126 61,5 18 8,8 19 9,3 8 3,9
Keski-Uusimaa 201 1 0,5 2 1,0 61 30,3 78 38,8 49 24,4 2 1,0 8 4,0
Kymenlaakso 20 0 0,0 0 0,0 4 20,0 6 30,0 9 45,0 0 0,0 1 5,0
Lappi 10 0 0,0 0 0,0 8 80,0 2 20,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0
Länsi-Uusimaa 376 1 0,3 3 0,8 73 19,4 109 29,0 173 46,0 2 0,5 15 4,0
Pirkanmaa 525 0 0,0 5 1,0 126 24,0 100 19,0 244 46,5 30 5,7 20 3,8
Pohjanmaa 14 0 0,0 0 0,0 1 7,1 6 42,9 6 42,9 1 7,1 0 0,0
Pohjois-Karjala 104 0 0,0 2 1,9 13 12,5 52 50,0 31 29,8 5 4,8 1 1,0
Pohjois-Pohjanmaa 25 0 0,0 0 0,0 6 24,0 4 16,0 13 52,0 1 4,0 1 4,0
Pohjois-Savo 4 0 0,0 0 0,0 1 25,0 1 25,0 2 50,0 0 0,0 0 0,0
Päijät-Häme 187 0 0,0 5 2,7 49 26,2 41 21,9 81 43,3 8 4,3 3 1,6
Satakunta 235 2 0,9 0 0,0 44 18,7 34 14,5 110 46,8 42 17,9 3 1,3
Vantaa ja Kerava 274 1 0,4 3 1,1 58 21,2 75 27,4 124 45,3 3 1,1 10 3,6
Varsinais-Suomi 277 0 0,0 5 1,8 68 24,5 61 22,0 119 43,0 11 4,0 13 4,7
Yhteensä 3511 11 0,3 39 1,1 755 21,5 975 27,8 1438 41,0 159 4,5 134 3,8

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 13 0 0,0 1 7,7 4 30,8 0 0,0 2 15,4 0 0,0 6 46,2
Etelä-Karjala 28 0 0,0 0 0,0 8 28,6 9 32,1 11 39,3 0 0,0 0 0,0
Etelä-Pohjanmaa 42 0 0,0 0 0,0 23 54,8 8 19,0 5 11,9 4 9,5 2 4,8
Etelä-Savo 36 1 2,8 1 2,8 9 25,0 18 50,0 5 13,9 1 2,8 1 2,8
Helsingin kaupunki 370 5 1,4 7 1,9 141 38,1 93 25,1 110 29,7 0 0,0 14 3,8
Itä-Uusimaa 42 0 0,0 0 0,0 20 47,6 16 38,1 5 11,9 0 0,0 1 2,4
Kainuu 19 0 0,0 1 5,3 4 21,1 4 21,1 2 10,5 0 0,0 8 42,1
Kanta-Häme 55 2 3,6 1 1,8 24 43,6 16 29,1 8 14,5 1 1,8 3 5,5
Keski-Pohjanmaa 17 0 0,0 0 0,0 6 35,3 1 5,9 2 11,8 1 5,9 7 41,2
Keski-Suomi 102 2 2,0 1 1,0 42 41,2 45 44,1 8 7,8 4 3,9 0 0,0
Keski-Uusimaa 71 1 1,4 0 0,0 41 57,7 19 26,8 9 12,7 0 0,0 1 1,4
Kymenlaakso 44 1 2,3 0 0,0 24 54,5 7 15,9 11 25,0 0 0,0 1 2,3
Lappi 48 0 0,0 0 0,0 23 47,9 12 25,0 3 6,2 2 4,2 8 16,7
Länsi-Uusimaa 172 3 1,7 1 0,6 70 40,7 56 32,6 34 19,8 2 1,2 6 3,5
Pirkanmaa 229 6 2,6 6 2,6 84 36,7 53 23,1 63 27,5 17 7,4 0 0,0
Pohjanmaa 43 0 0,0 0 0,0 13 30,2 9 20,9 14 32,6 0 0,0 7 16,3
Pohjois-Karjala 48 1 2,1 0 0,0 16 33,3 5 10,4 10 20,8 1 2,1 15 31,2
Pohjois-Pohjanmaa 113 2 1,8 0 0,0 35 31,0 14 12,4 13 11,5 0 0,0 49 43,4
Pohjois-Savo 71 4 5,6 0 0,0 23 32,4 12 16,9 19 26,8 2 2,8 11 15,5
Päijät-Häme 95 3 3,2 1 1,1 45 47,4 13 13,7 25 26,3 3 3,2 5 5,3
Satakunta 102 0 0,0 4 3,9 57 55,9 20 19,6 14 13,7 7 6,9 0 0,0
Vantaa ja Kerava 144 4 2,8 3 2,1 61 42,4 39 27,1 33 22,9 0 0,0 4 2,8
Varsinais-Suomi 140 3 2,1 2 1,4 60 42,9 25 17,9 19 13,6 1 0,7 30 21,4
Yhteensä 2044 38 1,9 29 1,4 833 40,8 494 24,2 425 20,8 46 2,3 179 8,8
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 0 0 0 0 0 0 0 0
Etelä-Karjala 14 0 0,0 0 0,0 3 21,4 3 21,4 6 42,9 0 0,0 2 14,3
Etelä-Pohjanmaa 7 0 0,0 0 0,0 2 28,6 3 42,9 0 0,0 0 0,0 2 28,6
Etelä-Savo 4 0 0,0 0 0,0 3 75,0 0 0,0 1 25,0 0 0,0 0 0,0
Helsingin kaupunki 707 3 0,4 8 1,1 143 20,2 184 26,0 334 47,2 2 0,3 33 4,7
Itä-Uusimaa 90 0 0,0 2 2,2 23 25,6 33 36,7 27 30,0 2 2,2 3 3,3
Kainuu 2 0 0,0 0 0,0 1 50,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 1 50,0
Kanta-Häme 126 0 0,0 0 0,0 26 20,6 39 31,0 49 38,9 12 9,5 0 0,0
Keski-Pohjanmaa 1 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 1 100,0 0 0,0 0 0,0
Keski-Suomi 244 0 0,0 1 0,4 52 21,3 145 59,4 30 12,3 16 6,6 0 0,0
Keski-Uusimaa 194 0 0,0 1 0,5 44 22,7 81 41,8 59 30,4 0 0,0 9 4,6
Kymenlaakso 18 0 0,0 0 0,0 5 27,8 2 11,1 10 55,6 0 0,0 1 5,6
Lappi 9 0 0,0 0 0,0 4 44,4 1 11,1 3 33,3 1 11,1 0 0,0
Länsi-Uusimaa 378 3 0,8 4 1,1 82 21,7 93 24,6 179 47,4 5 1,3 12 3,2
Pirkanmaa 513 3 0,6 4 0,8 93 18,1 103 20,1 243 47,4 67 13,1 0 0,0
Pohjanmaa 13 0 0,0 0 0,0 4 30,8 2 15,4 4 30,8 1 7,7 2 15,4
Pohjois-Karjala 21 0 0,0 1 4,8 4 19,0 4 19,0 5 23,8 0 0,0 7 33,3
Pohjois-Pohjanmaa 9 1 11,1 1 11,1 0 0,0 1 11,1 1 11,1 0 0,0 5 55,6
Pohjois-Savo 9 0 0,0 1 11,1 3 33,3 2 22,2 1 11,1 0 0,0 2 22,2
Päijät-Häme 176 2 1,1 1 0,6 39 22,2 33 18,8 88 50,0 12 6,8 1 0,6
Satakunta 159 0 0,0 2 1,3 22 13,8 39 24,5 73 45,9 23 14,5 0 0,0
Vantaa ja Kerava 269 0 0,0 3 1,1 61 22,7 82 30,5 110 40,9 2 0,7 11 4,1
Varsinais-Suomi 53 1 1,9 1 1,9 23 43,4 3 5,7 5 9,4 0 0,0 20 37,7
Yhteensä 3016 13 0,4 30 1,0 637 21,1 853 28,3 1229 40,7 143 4,7 111 3,7

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 13 0 0,0 0 0,0 4 30,8 4 30,8 4 30,8 1 7,7 0 0,0
Etelä-Karjala 34 1 2,9 1 2,9 13 38,2 6 17,6 10 29,4 3 8,8 0 0,0
Etelä-Pohjanmaa 48 1 2,1 1 2,1 26 54,2 13 27,1 5 10,4 2 4,2 0 0,0
Etelä-Savo 33 1 3,0 0 0,0 18 54,5 7 21,2 3 9,1 4 12,1 0 0,0
Helsingin kaupunki 239 3 1,3 6 2,5 96 40,2 63 26,4 60 25,1 0 0,0 11 4,6
Itä-Uusimaa 27 1 3,7 0 0,0 15 55,6 9 33,3 1 3,7 1 3,7 0 0,0
Kainuu 13 0 0,0 0 0,0 3 23,1 3 23,1 7 53,8 0 0,0 0 0,0
Kanta-Häme 43 1 2,3 0 0,0 9 20,9 6 14,0 9 20,9 18 41,9 0 0,0
Keski-Pohjanmaa 18 0 0,0 0 0,0 5 27,8 6 33,3 7 38,9 0 0,0 0 0,0
Keski-Suomi 66 0 0,0 1 1,5 24 36,4 34 51,5 4 6,1 3 4,5 0 0,0
Keski-Uusimaa 61 2 3,3 1 1,6 39 63,9 13 21,3 6 9,8 0 0,0 0 0,0
Kymenlaakso 49 1 2,0 1 2,0 23 46,9 7 14,3 17 34,7 0 0,0 0 0,0
Lappi 35 0 0,0 2 5,7 18 51,4 6 17,1 5 14,3 4 11,4 0 0,0
Länsi-Uusimaa 110 5 4,5 4 3,6 51 46,4 23 20,9 25 22,7 0 0,0 2 1,8
Pirkanmaa 164 1 0,6 5 3,0 80 48,8 25 15,2 39 23,8 14 8,5 0 0,0
Pohjanmaa 43 1 2,3 0 0,0 17 39,5 17 39,5 8 18,6 0 0,0 0 0,0
Pohjois-Karjala 53 0 0,0 5 9,4 21 39,6 11 20,8 3 5,7 13 24,5 0 0,0
Pohjois-Pohjanmaa 117 1 0,9 0 0,0 56 47,9 21 17,9 27 23,1 12 10,3 0 0,0
Pohjois-Savo 76 0 0,0 0 0,0 28 36,8 16 21,1 24 31,6 8 10,5 0 0,0
Päijät-Häme 46 0 0,0 0 0,0 19 41,3 10 21,7 12 26,1 5 10,9 0 0,0
Satakunta 84 0 0,0 2 2,4 37 44,0 13 15,5 29 34,5 3 3,6 0 0,0
Vantaa ja Kerava 96 4 4,2 2 2,1 42 43,8 18 18,8 26 27,1 1 1,0 3 3,1
Varsinais-Suomi 161 4 2,5 5 3,1 73 45,3 22 13,7 20 12,4 37 23,0 0 0,0
Yhteensä 1629 27 1,7 36 2,2 717 44,0 353 21,7 351 21,5 129 7,9 16 1,0
Riskiryhmäseulonta
Hyvinvointialue
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Ahvenanmaa 0 0 0 0 0 0 0 0
Etelä-Karjala 7 0 0,0 0 0,0 4 57,1 3 42,9 0 0,0 0 0,0 0 0,0
Etelä-Pohjanmaa 8 0 0,0 0 0,0 6 75,0 0 0,0 2 25,0 0 0,0 0 0,0
Etelä-Savo 0 0 0 0 0 0 0 0
Helsingin kaupunki 0 0 0 0 0 0 0 0
Itä-Uusimaa 0 0 0 0 0 0 0 0
Kainuu 0 0 0 0 0 0 0 0
Kanta-Häme 6 0 0,0 0 0,0 0 0,0 2 33,3 3 50,0 1 16,7 0 0,0
Keski-Pohjanmaa 1 0 0,0 0 0,0 1 100,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0
Keski-Suomi 46 0 0,0 0 0,0 7 15,2 26 56,5 6 13,0 7 15,2 0 0,0
Kymenlaakso 17 0 0,0 0 0,0 4 23,5 2 11,8 11 64,7 0 0,0 0 0,0
Lappi 15 1 6,7 0 0,0 10 66,7 0 0,0 1 6,7 2 13,3 1 6,7
Pirkanmaa 47 0 0,0 0 0,0 8 17,0 14 29,8 17 36,2 8 17,0 0 0,0
Pohjanmaa 6 0 0,0 0 0,0 2 33,3 2 33,3 2 33,3 0 0,0 0 0,0
Pohjois-Karjala 2 0 0,0 0 0,0 0 0,0 2 100,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0
Pohjois-Pohjanmaa 7 0 0,0 1 14,3 3 42,9 1 14,3 1 14,3 1 14,3 0 0,0
Pohjois-Savo 2 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 1 50,0 1 50,0 0 0,0
Päijät-Häme 28 0 0,0 0 0,0 8 28,6 6 21,4 7 25,0 7 25,0 0 0,0
Satakunta 152 0 0,0 0 0,0 33 21,7 26 17,1 60 39,5 33 21,7 0 0,0
Varsinais-Suomi 37 1 2,7 2 5,4 17 45,9 6 16,2 6 16,2 5 13,5 0 0,0
Yhteensä 381 2 0,5 3 0,8 103 27,0 90 23,6 117 30,7 65 17,1 1 0,3

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan luottamusväleineen

Viipeet kolposkopiaan pääsyssä

2024

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2023

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2022

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2021

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2020

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta hyvinvointialueittain ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

Testimenetelmä

Seulontatulokset

Osuudet seulontaan osallistuneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 16047 167 1,0 676 4,2 15198 94,7 6 0
HPV-testi 190290 2278 1,2 10777 5,7 177203 93,1 32 0
Yhteensä 206337 2445 1,2 11453 5,6 192401 93,2 38 0
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 324 34 10,5 25 7,7 265 81,8 0 0
HPV-testi 9017 4098 45,4 98 1,1 4817 53,4 4 0
Yhteensä 9341 4132 44,2 123 1,3 5082 54,4 4 0

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 36429 416 1,1 1557 4,3 34413 94,5 43 0,1
HPV-testi 166397 2052 1,2 9496 5,7 154808 93,0 41 0,0
Yhteensä 202826 2468 1,2 11053 5,4 189221 93,3 84 0,0
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 813 108 13,3 70 8,6 634 78,0 1 0,1
HPV-testi 7087 3389 47,8 33 0,5 3656 51,6 9 0,1
Yhteensä 7900 3497 44,3 103 1,3 4290 54,3 10 0,1

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 45291 502 1,1 1810 4,0 42867 94,6 112 0,2
HPV-testi 156450 1615 1,0 9134 5,8 145663 93,1 38 0,0
Yhteensä 201741 2117 1,0 10944 5,4 188530 93,5 150 0,1
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 957 88 9,2 112 11,7 755 78,9 2 0,2
HPV-testi 7508 3423 45,6 56 0,7 4025 53,6 4 0,1
Yhteensä 8465 3511 41,5 168 2,0 4780 56,5 6 0,1

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 54592 469 0,9 2216 4,1 51788 94,9 119 0,2
HPV-testi 132845 1575 1,2 8506 6,4 122743 92,4 21 0,0
Yhteensä 187437 2044 1,1 10722 5,7 174531 93,1 140 0,1
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 1476 79 5,4 195 13,2 1198 81,2 4 0,3
HPV-testi 7814 2937 37,6 289 3,7 4585 58,7 3 0,0
Yhteensä 9290 3016 32,5 484 5,2 5783 62,2 7 0,1

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 64289 564 0,9 1764 2,7 61954 96,4 7 0
HPV-testi 118094 1065 0,9 7998 6,8 109021 92,3 10 0
Yhteensä 182383 1629 0,9 9762 5,4 170975 93,7 17 0
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Osallistunut
Lähete kolposkopiaan
Suositus riskiryhmäseulontaan
Normaali tulos
Ei tulkittavissa/tieto puuttuu
N N % N % N % N %
Papatesti 1272 70 5,5 137 10,8 1065 83,7 0 0
HPV-testi 1280 311 24,3 161 12,6 808 63,1 0 0
Yhteensä 2552 381 14,9 298 11,7 1873 73,4 0 0

Pistekuvio positiivisen seulontatuloksen osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

Histologiset löydökset

Osuudet lähetteen saaneista

2024

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 167 3 1,8 1 0,6 43 25,7 10 6,0 36 21,6 0 0,0 74 44,3
HPV-testi 2278 24 1,1 32 1,4 693 30,4 602 26,4 586 25,7 41 1,8 300 13,2
Yhteensä 2445 27 1,1 33 1,3 736 30,1 612 25,0 622 25,4 41 1,7 374 15,3
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 34 0 0,0 0 0,0 7 20,6 5 14,7 18 52,9 0 0,0 4 11,8
HPV-testi 4098 16 0,4 26 0,6 646 15,8 1014 24,7 1657 40,4 128 3,1 611 14,9
Yhteensä 4132 16 0,4 26 0,6 653 15,8 1019 24,7 1675 40,5 128 3,1 615 14,9

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2023

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 416 4 1,0 7 1,7 125 30,0 56 13,5 140 33,7 11 2,6 73 17,5
HPV-testi 2052 27 1,3 29 1,4 722 35,2 601 29,3 494 24,1 38 1,9 141 6,9
Yhteensä 2468 31 1,3 36 1,5 847 34,3 657 26,6 634 25,7 49 2,0 214 8,7
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 108 0 0,0 0 0,0 20 18,5 16 14,8 52 48,1 10 9,3 10 9,3
HPV-testi 3389 15 0,4 21 0,6 656 19,4 833 24,6 1289 38,0 128 3,8 447 13,2
Yhteensä 3497 15 0,4 21 0,6 676 19,3 849 24,3 1341 38,3 138 3,9 457 13,1

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2022

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 502 8 1,6 7 1,4 173 34,5 126 25,1 149 29,7 11 2,2 28 5,6
HPV-testi 1615 12 0,7 33 2,0 643 39,8 454 28,1 390 24,1 44 2,7 39 2,4
Yhteensä 2117 20 0,9 40 1,9 816 38,5 580 27,4 539 25,5 55 2,6 67 3,2
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 88 0 0,0 1 1,1 22 25,0 22 25,0 38 43,2 3 3,4 2 2,3
HPV-testi 3423 11 0,3 38 1,1 733 21,4 953 27,8 1400 40,9 156 4,6 132 3,9
Yhteensä 3511 11 0,3 39 1,1 755 21,5 975 27,8 1438 41,0 159 4,5 134 3,8

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2021

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 469 8 1,7 5 1,1 153 32,6 100 21,3 84 17,9 8 1,7 111 23,7
HPV-testi 1575 30 1,9 24 1,5 680 43,2 394 25,0 341 21,7 38 2,4 68 4,3
Yhteensä 2044 38 1,9 29 1,4 833 40,8 494 24,2 425 20,8 46 2,3 179 8,8
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 79 1 1,3 3 3,8 26 32,9 12 15,2 18 22,8 4 5,1 15 19,0
HPV-testi 2937 12 0,4 27 0,9 611 20,8 841 28,6 1211 41,2 139 4,7 96 3,3
Yhteensä 3016 13 0,4 30 1,0 637 21,1 853 28,3 1229 40,7 143 4,7 111 3,7

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

2020

Ikäryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 564 8 1,4 7 1,2 235 41,7 123 21,8 128 22,7 63 11,2 0 0,0
HPV-testi 1065 19 1,8 29 2,7 482 45,3 230 21,6 223 20,9 66 6,2 16 1,5
Yhteensä 1629 27 1,7 36 2,2 717 44,0 353 21,7 351 21,5 129 7,9 16 1,0
Riskiryhmäseulonta
Testityyppi
Lähete kolposkopiaan
Kohdunkaulan syöpä
AIS
HSIL
LSIL
Normaali/benigni
Muu/ei tietoa
Ei tietoa jatkotutkimuksista
N N % N % N % N % N % N % N %
Papatesti 70 1 1,4 2 2,9 32 45,7 9 12,9 17 24,3 8 11,4 1 1,4
HPV-testi 311 1 0,3 1 0,3 71 22,8 81 26,0 100 32,2 57 18,3 0 0,0
Yhteensä 381 2 0,5 3 0,8 103 27,0 90 23,6 117 30,7 65 17,1 1 0,3

Pistekuvio HSIL+ -löydösten osuudesta ikäryhmittäin ja testausmenetelmän mukaan luottamusväleineen

Viipeet kolposkopiaan pääsyssä

2024

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta seulontamenetelmittäin ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2023

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta seulontamenetelmittäin ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2022

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta seulontamenetelmittäin ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2021

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta seulontamenetelmittäin ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

2020

Pistekuvio kolposkopian odotusajasta seulontamenetelmittäin ja kutsutyypin mukaan mediaaneineen ja desiileineen

Kartat osallistumisaktiivisuudesta

Hyvinvointialueet

Viimeisin vuosi (2024)

Kunnat

Viimeisin vuosi (2024)

Ikäryhmäseulonta

Syövän havaitsemistapa

Syövät syöpärekisterissä (2020-2024)

Syövän havaitsemistapa
N
Kaikista syövistä (%)
Seulontaikäisten syövistä (%)
Seulontasyöpä 356 30,1 39,1
Välisyöpä 175 14,8 19,2
Osallistumaton 345 29,1 37,9
Ei kutsua 35 3,0 3,8
Seulontaikää nuorempi 25 2,1 --
Seulontaikää vanhempi 248 20,9 --
Yhteensä 1184 100,0 100,0

Määritelmistä

Aineistosta

  • Aineistossa ovat mukana kaikki seulontaan oikeutetut henkilöt, ja heille kevääseen 2026 mennessä raportoidut seulontaketjuun liittyvät löydökset.
  • Löydöstietojen luokittelussa on käytetty vain joukkotarkastusrekisteritietoja, eli luvut eivät sisällä syöpärekisteristä myöhemmin yhdistettäviä seulontaohjelman ulkopuolisia syöpälöydöksiä. Havaitsemistapakohtaisissa luokitteluissa on hyödynnetty myös syöpärekisteritietoja.

Indikaattorien määritelmät

  • Osallistumisaktiivisuus on laskettu jakamalla seulontaan osallistuneiden määrä kutsuttujen määrällä. Vuodesta 2020 eteenpäin kutsutuiksi on tulkittu kaikki seulontaan poimitut henkilöt, jolloin todellinen kutsujen määrä näinä vuosina saattaa olla hieman tilastoitua määrää pienempi/suurempi.
  • Seulontatulokset ja histologiset löydökset on luokiteltu seulontakierrostasolla, henkilön kierroksen aikaisen vakavimman löydöksen mukaan.
  • Luottamusvälit seulontapositiivisten osuuksissa kuvaavat otoskoosta ja satunnaisvaihtelusta johtuvaa osuuteen liittyvää epävarmuutta. Luottamusvälit on laskettu eksakteina binomimalliin perustuvina 95%–luottamusväleinä.

Väestöluokittelu

  • Tilastotuotannossa on hyödynnetty Tilastokeskuksen luovuttamia tunnisteellisia tietoja koulutuksesta käyttöluvan TK/2743/07.03.00/2023 perusteella.
  • Koulutusluokat on luotu yhdistämällä luokat esiaste, alempi perusaste ja ylempi perusaste luokaksi perusaste, yhdistämällä keskiasteen koulutukset ja erikoisammattitutkinnot luokaksi keskiaste ja yhdistämällä alempi ja ylempi korkea-aste sekä tutkijakoulutusaste luokaksi korkea-aste. Tuntemattomat ja puuttuvat tiedot on yhdistetty perusasteen kanssa samaan luokkaan. Koulutustieto on seulontavuotta edeltävän vuoden tieto (esim. 2024 seulontavuodelle vuoden 2023 koulutustieto).
  • Äidinkieli ja syntymäalue perustuvat Digi- ja väestötietoviraston tietoon.

Löydösten luokittelu

  • Normaali tulos: Seuraava kutsu lähetetään 5 vuoden kuluttua 65:een ikävuoteen saakka.
  • Suositus riskiryhmäseulontaan: Tulos edellyttää seurantaa (uusi näyte) 18-24 kk sisällä (HPV-positiivisuus, ASC-US, LSIL eikä lähetettä jatkotutkimuksiin).
  • Lähete jatkotutkimuksiin: Henkilölle on tehty lähete jatkotutkimukseen (kolposkopia) tai tulos edellyttää lähetettä.
  • HPV-testi: HPV-testattujen lukumäärä ja osuus tarkastetuista. Joukko sisältyy myös muihin tulosluokkiin.
  • HPV-positiivinen: HPV-positiivisten lukumäärä ja osuus HPV-testatuista.
  • Kohdunkaulan syöpä: Sisältää kohdunkaulan invasiivisen ja mikroinvasiivisen karsinooman.
  • AIS: kohdunkaulan pintasyöpä (adenocarcinoma in situ).
  • HSIL: Histologinen HSIL, vahva-asteinen levyepiteelimuutos (high-grade squamous intraepithelial lesion).
  • LSIL: Histologinen LSIL, lieväasteinen levyepiteelimuutos (low-grade squamous intraepithelial lesion).
  • Normaali/benigni: Normaali tai hyvänlaatuinen löydös.
  • Ei jatkotutkimuksia: Henkilö ei ole käynyt jatkotutkimuksessa tai jatkotutkimustietoja ei ole toimitettu joukkotarkastusrekisteriin.
  • Muu/ei tietoa: Tulos puuttuu; Tulos on epäkelpo; Koepalaa ei ole otettu; Muut kuin kohdunkaulan syövät (muu primääripaikka).
  • Histologinen HSIL tai vakavampi: Sisältää luokat histologinen HSIL, AIS sekä kohdunkaulan syöpä.
  • Käynyt kolposkopiassa: Henkilö on käynyt kolposkopiassa ja tiedot on toimitettu joukkotarkastusrekisteriin. Tieto kolposkopiaosallistumisesta on saatu kattavasti noin vuodesta 2022.

Syövän havaitsemistapa

  • Syövän havaitsemistapaluokat on määritelty seuraavasti huomioiden sekä ikä- että riskiryhmäseulonnat:
    • Seulontasyöpä: Edeltävässä seulonnassa yhden vuoden aikana ennen diagnoosia on tehty lähete jatkotutkimuksiin ja otettu koepala.
    • Välisyöpä:
      • Edeltävässä seulonnassa 5,5 vuoden aikana ennen diagnoosia ei ole tehty lähetettä jatkotutkimuksiin tai otettu koepalaa.
      • Edeltävässä seulonnassa 5,5 vuoden aikana ennen diagnoosia on tehty lähete jatkotutkimuksiin ja otettu koepala, mutta diagnoosipäivämäärä on vasta 1-5,5 vuotta seulontatestin jälkeen.
    • Osallistumaton: Kutsuttu seulontaan 5,5 vuoden aikana ennen diagnoosia, mutta ei osallistunut.
    • Ei kutsua: Seulontaikäinen, mutta ei rekisteröityä kutsua 5,5 vuoden aikana ennen diagnoosia.
    • Seulontaikää nuorempi: Diagnoosi saatu ennen seulontaikää.
    • Seulontaikää vanhempi: Diagnoosi saatu yli 5,5 vuotta seulontaiän ohittamisen jälkeen.